Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Onko tämä romaani nyt sitä autofiktiota? Tai vain kirjailijan elämästä vaikutteita saanut kirja, kuten takaliepeessä sanotaan? Miten ne määritellään, missä kulkee erottava linja? Koska kirjallisuuden opinnoistani on jo tovi, en uskalla vetää tällaisia viivoja. Sitä paitsi, siihen aikaan ei puhuttu mitään autofiktiosta…
Joka tapauksessa tämä psykologinen romaani kulkee kahdessa aikatasossa ja kertoo Riinasta koululaisena ja aikuisena media-alan ammattilaisena. Pieni Riina alkaa pelätä koulua; mitään erityistä kiusaamistakaan tähän ei liity, mutta tyttönen kokee vain, että hänessä on jotain tuntematonta vikaa eikä hän voi mennä toisten joukkoon. Poissaoloja alkaa kertyä, kun Riinan mahaan koskee epämääräisesti. Vanhempien huoli lapsestaan ilmentyy eri tavoin: äiti puhkuu ja puhisee ja katoaa välillä tupakalle ja koettaa lopulta pakottaa tytärtään kouluun, mutta turhaan. Syrjäänvetäytyvä isä, itsekin opettaja, yrittää hiljakseen parhaansa, mutta yhtä turhaan.
Kerronnan myöhemmällä tasolla Riina on aikuinen media-alan taitaja ja 13-vuotiaan Maisan yksinhuoltaja. Oma äiti yrittää edelleen äkseerata häntä ja sen symbolina sisustaa tyttärensä kotia uudelleen. Riina pohtii:
Minulla on monellakin mittapuulla menestynyt ura, fiksu lapsi, oma koti Helsingin keskustassa, pärjään omillani loistavasti ja minulla on ystäviä. Koetan kerrata näitä päässäni. Äiti ei ole oikeassa.
Sekä pienen että aikuisen Riinan kohdalla ahdistus kulminoituu lopulta psykiatriseen laitoshoitoon. Etenkin koululais-Riinan pelko ja koti-ikävä on kuvattu sydämeenkäyvästi: miksi äiti ja isä jättävät hänet, miksi hän joutuu vieraaseen ympäristöön tuntemattomien ihmisten keskelle:
Kuusi viikkoa täällä. Miksi en voi mennä kotiin? Enhän minä ole tehnyt mitään pahaa! Vankilaan joutuu ne jotka on tehneet pahaa ja minä en ole.
Kummankin kohdalla tilanne sitten laukeaa, mutta kuten toinen aikataso antaa ymmärtää, Riinan ahdistus ei pohjimmiltaan parane. Tämän Lotta Stenroos kertoo tavattoman taitavasti: hänen kirjansa on oikeastaan kuvaus ylisukupolvisesta kärsimyksestä. Aikuinen Riina löytää kotoaan vanhoja kirjeitä, jotka vahvistavat tätä, eikä hänen oma tyttärensäkään ole vapaa tuskasta ja pahasta olosta.
Jossain on aina päivä oli omalla tavallaan perin osuva kuvaus näistä aiheista. Vaikka se päättyikin valoisiin näkymiin kummallakin aikatasolla, jokin minussa jäi surulliseksi. Pienen Riinan tuska oli ehkä niin ylivoimaisen suurta; aikuisena kaikki tuntui ratkeavan helpommin. Onhan aikuisella tietenkin enemmän työkaluja ahdistuksensa käsittelyyn. Ahdistuneisuus on kuulemma yleisin tyttöjen kokema mielenterveyden häiriö nykyään, joten uskoisin monen kiinnostuvan tästä oivaltavasta romaanista.
