Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Emma Kantanen debytoi muutama vuosi sitten omaan elämäänsä perustuvalla Nimi jolla kutsutaan öisin -kirjalla (Gummerus 2019), joka kuvasi elämää Kiinassa peligraafikkona ja Pekingin lesbopiireissä. Nyt Kantaselta on tullut uusi romaani, joka edeltäjänsä tavoin kertoo ulkomailla asuvasta suomalaisnaisesta hieman erikoisissa oloissa. Tämäkin teos perustuu osin Kantasen omiin kokemuksiin: hän on itsekin tehnyt seksityötä sekä Suomessa että ulkomailla.
Romaanin nimetön päähenkilö asuu Australiassa ja opiskelee yliopistossa valokuvausta. Tutkinto on todella kallis, joten vaihtoehdot ovat vähissä: päähenkilömme rahoittaa opintojaan seksityöllä. Tätä työntekoa ei kirjassa juuri kuvata, vaan kirja kertoo enimmäkseen opinnoista, terapiakäynneistä ja siitä, miten päähenkilö löytää kaupungin viemäreistä itselleen yhteisön.
Sadevesiviemäristä löytyy nimittäin kiehtova tunneli, joka on täynnä graffiteja. Viemärissä on vaarasta varoittava kyltti, joka kieltää pääsyn ulkopuolisilta. Seinästä sen vierestä löytyy kuitenkin myös kutsuvampi viesti:
Lost Boys toivottaa sinut tervetulleeksi Kammioon.
Näistä kadonneista pojista tulee päähenkilölle pakkomielle, johon perehtyä tarkemmin. Lopulta hän onnistuu saamaan yhteyden tähän salaperäiseen ryhmään, joka harrastaa urbaania löytöretkeilyä kaupungin tunneleissa ja katoilla. Päähenkilö päätyy kulkemaan porukan mukana ja löytää itselleen vihdoin yhteisön, heimon.
Siinä sivussa muu elämä menee enemmän tai vähemmän vinksalleen. Rahapula vaikeuttaa elämää ja saa tekemään huonoja valintoja. Jos sataa, älä tule ei glorifioi seksityötä. Se näyttäytyy ainoana vaihtoehtona tienata riittävästi rahaa, mutta työ on vaarallista, epämiellyttävää ja aiheuttaa ahdistusta päähenkilössä. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten köyhyys ihmisen elämää rajoittaa.
Mielenkiintoinen kysymys on, miksi päähenkilö sitten ylipäänsä on Australiassa opiskelemassa kalliissa yliopistossa. Vastaus jää vähän auki. Osasyy on halussa (tarpeessa?) päästä pois Suomesta ja kun etsii englanninkielistä yliopistoa, jossa opetetaan valokuvausta, Australiaa kauemmas ei ole mahdollista päästä. Kirjassa kuvataan epämääräisesti, miten olot Suomessa olivat käyneet hankaliksi, mutta liikaa ei selitellä. Kirja jättää muutenkin asioita auki, etenee irrallisina katkelmina ja keskittyy siihen, mitä haluaa kertoa. Lopulta asiat kärjistyvät, tarinalle saadaan lopetus, mutta ei loppukaan kaikkea pura auki.
Kiinnostavimmillaan Jos sataa, älä tule on kuvatessaan Lost Boysien seikkailuja viemäreissä ja päähenkilön asettumista yhteisön osaksi. Suhteen rakentuminen ryhmän jäseniin, etenkin Longreach-nimiseen naiseen, on mielenkiintoisesti kuvattu. Tämä on tyylikäs kirja, joka vahvistaa käsitystä Kantasesta mielenkiintoisena kirjoittajana.
