Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun kirjalla on mittaa melkein 600 sivua tiheään painettua tekstiä ja takakannessa luvataan romaanin kuvaavan lähinnä 1960-luvun lopun seksuaalista vapautumista, tunsin aluksi vähän lannistuvani, mutta onneksi en antanut sen estää itseäni lukemisesta. Enkä sitten olisi mitenkään jättänyt tätä kirjaa kesken, vaan se imaisi mukaansa heti alusta lähtien.
Romaanin keskiössä on nuori keskiluokkainen aviopari, Alice ja Eric Horn. He asuvat jossain kovasti Tanskaa muistuttavassa maassa; muutettuaan pääkaupunki Farringista he ovat asettuneet pikkukaupungin hyvin toimeentulevien asuma-alueelle. Alice on opiskellut sairaanhoitajaksi, mutta jää ajan ja paikan tapojen mukaisesti kotirouvaksi. Perheeseen syntyy kolme lasta: Marie-Louise, Flora ja Martin, ja kaikki on täydellisen näköistä.
Mutta Eric on altis ajan virtauksille ja niitähän riittää. Puhutaan vallankumouksesta, rauhasta, uudesta paremmasta maailmasta. Koska e-pillerit on keksitty, puhutaan myös vapaasta seksistä. Eric haluaa kokeilla jotain tavallisesta avioelämästä poikkeavaa, ja pariskunta matkustaa kimppakivakutsuille. Alice ei ole kovin vaikuttunut, mutta kuuliaisen rouvan tavoin hän suostuu miehensä ehdotuksiin. Vapaa avioliitto tarkoittaa vapaita suhteita molemmille, ja kun Eric pörrää kukasta kukkaan, käy Alicekin lähinnä tavan vuoksi rakastajien luona. Mutta hän on hauraampi kuin kukaan uskoo, ja perheen tilanne muuttuu lopulta ratkaisevasti.
Kirjan loppuosan tapahtumat nähdään sitten enimmäkseen keskimmäisen tyttären, varhaisteini-ikään ehtineen Floran, silmin – hän on ollut perheen musta lammas, vanhempiensa murheenkryyni, mutta myös kiltti ja kunnollinen Marie-Louise ja pahnanpohjimmainen pikku Martin kokevat paljon muutoksia varttuessaan.
Jos ei tiedä on erinomainen kuvaus 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun pohjoismaisesta aatemaailmasta ainakin mitä perheen ja naisen elämäntyyleihin tulee. Seksuaalinen vapaus, perinteisten avioliittokuvioiden murtuminen ja naisen aseman parantaminen ovat kaikkien tajunnassa. Musiikki soi Rolling Stonesista Carpentersiin ja David Bowieen, Revlonin ja Biban huulipunia sivellään odottaville huulille. Ericille tulee tärkeäksi paikaksi kovasti Christianiaa muistuttava Paratiisikaupunginosa, jossa eletään vapaasti ja villisti; Flora siirtyy summerhilliläiseen kouluun ja matkustaa Femøn saaren tapaiselle naisten leirille, mikä onkin yksi kirjan hykerryttävimpiä kohtauksia. Mutta kaikesta vapautumisesta huolimatta kirjan perusilme on vakava, melkeinpä melankolinen: miten vapautta tulisi käyttää ettei samalla tuhoaisi muita?
Marstrand-Jørgensenin kerrontatapa on taitava, mikä paljolti pitääkin näin laajan kirjan koossa. Hän kuvailee ja viipyilee henkilöidensä ajatuksissa, mutta ei selitä mitään puhki, vaan lukija joutuu vaistoamaan paljon rivien välistä. Henkilöt kasvavat, muuttuvat ja kehittyvät, heillä on omia ajatuksia ja salaisuuksia. Kun laskin kirjan käsistäni, oli oloni jotenkin kylläinen vaikka vähän hämmentynyt. Olin lukenut hyvän kirjan.
