Pekka Hako: Jorma Hynninen : Sielun maisemia

Jorma Hynninen : Sielun maisemia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jorma Hynninen on yksi Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpia klassisen musiikin esittäjiä ja vaikuttajia. Jo kuudelle vuosikymmenelle ulottuvan uransa aikana hän on tullut kuuluisaksi lukuisista baritonirooleistaan kaikissa maailman merkittävimmistä oopperataloista, liedlaulajana ja kirkkolaulajana sekä myös aktiivisena hallintovirkailijana niin Savonlinnan oopperajuhlien kuin Suomen kansallisoopperankin johdossa. Hulluimpina vuosinaan 1970- ja 1980-lukujen aikana Hynnisen työtahti oli käsittämättömän tiivis ja on ihme, ettei hän kuluttanut työnteollaan itseään ja läheisiään täysin loppuun.

Jorma Hynnisen menestyksen kääntöpuolena on ollut perhe-elämän kärsiminen. Hynnisen perheessä Reetta-vaimon ja kolmen lapsen oli elettävä Jorman työn ehdoilla. Taiteilijaelämä vaati täydellistä omistautumista itselle ja omille tarpeille. Hynninen on kuitenkin aina halunnut aina laittaa omassa maailmankatsomuksessaan perheen muun edelle. Tämä ristiriita ylevien periaatteiden ja käytännön reissuelämän välillä on vaikuttanut Hynniseen syvästi.

Pekka Hako on Hynnisen perheen tuttu jo pitkältä ajalta. Siksi Jorma Hynninen: Sielun maisemia pääseekin vaivattomasti pintaa syvemmälle. Hän on saanut mukaan Hynnisen päiväkirjamerkintöjä hänen elämänsä käännekohdista ja kipupisteistä. Erityisesti aidsiin sairastuneen Marko-esikoisen kuoleman käsittely on koskettavaa. Hynnisen apuna on aina ollut Raamattu. Syvästi kristillinen vakaumus on leimannut häntä nuoresta pitäen, myös aviomiehenä ja kasvattajana. Muutenkin Hynninen tunnetaan vakaumuksellisena vanhanaikaisen maailmankatsomuksen puolustajana ja suomalaisuuden sanansaattajana. Hynnisen mieli lepää metsässä ja maaseudulla, Suomessa ja mieluiten Savon korpimailla.

Pekka Hako on kirjoittanut hyvän kirjan laulajasankarista, jolla on myös syvempi ja haavoittuvampi puoli. Erityisesti on kiitettävä perheenjäsenten näkökulmia, joita ilman tämä kirja olisi jäänyt pahasti torsoksi. Suosittelen tutustumaan!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...