Otsikko on Jopparikuninkaan poika ja niin se seisoo kirjassakin, mutta en kuitenkaan lukenut kirjaa vaan kuuntelin sen. Äänikirjaversiossa nimi on Jopparikuninkhaan poika.
Ihan hulppea tarina, jossa Bengt Pohjanen kertoo omasta lapsuudestaan. Lapsen näkökulma on riemastuttava. Olipa kyseessä kuinka rankka asia tahansa, kun se kerrotaan lapsen näkövinkkelistä ja äänikirjassa vielä murteella, se tulee esiin ihan erilaisessa valossa. Kirja on siis kirjoitettu ihan suomen kielellä, mutta äänikirja ihanalla meänkielellä, ja sen lukee Bengt Pohjanen itse.
Bengtin isä oli salakuljettaja ja kun Bengt on syntynyt vuonna 1944, niin ajankuvaus on sitä 1940–50-lukua. Heti sotien jälkeinen aika on mielenkiintoista, etenkin kun pikku-Bengtiä harmittaa, ettei hän päässyt mukaan, vaikka hän niin kovin olisi halunnut olla sotilas ja peräti sankarivainaja, että olisi sitten päässyt piirongin päälle lippahattu päässä.
”Bengtti” kertoo perheestään, naapureistaan, siitä kun joku kuolee. Niin, ja tietysti joppauksesta, tullimiehistä ja poliiseista. Tarinat ovat niin hersyviä ja sanarikkaasti kerrottu, että nauratti monta kertaa, vaikka varsinainen tarina ei olisi ollutkaan hauska.
Jos ei tykkää tai ymmärrä murteista, niin voi lukea kirjan. Itse halusin ehdottomasti kuunnella sen äänikirjana, koska murteella se kuullosti niin lupsakkaalta. Toki tuli välillä sanoja vastaan, joita ei ymmärtänyt, mutta ei se haitannut, koska itse tarina ei siitä kärsinyt.
Ihan ehdottoman lämmin suositus. Kirja on loppuunmyyty, mutta kirjastoista sitä löytyy!