A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Saaressa asuva yhteisö elää rauhallista, hieman omituista elämäänsä, jossa kuunnellaan valaita ja arvostetaan hyvää ruokaa. Pian kuitenkin alkaa tapahtua, meri tuo mukanaan erikoisia asioita, kohta aika ja paikka eivät enää ole itsestäänselviä. Alkaa odottamaton seikkailu.

Kertoja Johannes on tavallaan kirjan kaikkein vähiten outo hahmo. Hän yrittää pitää lankoja käsissään seurueen kiitäessä Jules Vernen Kapteeni Nemon Nautilus-sukellusveneellä pitkin aikakausia ja historiaa. Toisaalta hän elää itse kuin syvällä kirjallisuudessa. Lukuisat viittaukset historiaan ja kirjallisuuteen seuraavatkin mukana alusta loppuun.

Joonaanmäen valaat on mielenkiintoinen teos, jota on vaikea kategorioida. Siinä kohtaavat tarinallinen proosakerronta, runous, fantasia, tiede ja historia. Välillä istutaan nuotiolla ja syödään nauriita, mutta kohta matkataan vieraan planeetan esiaikoihin laivalla, jota ei ole edes olemassa. Sävy pysyy inhimillisenä ja hyväksyvänä, tapahtuu mitä tahansa.

A.W. Yrjänän tyyli ja kielellinen monipuolisuus on tuttua, mutta seikkailuhenkinen ja vauhdikas tarinankerronta yllättää. Suosittelen.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 325 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...