Joka viides suomalainen kokee masennuksen elämänsä aikana, eivätkä keskivaikea tai vaikea masennus ole tilapäistä alakuloa tai surullista mieltä. Masennus on tappava tauti, se on kuolemankaltaisen kalvon laskeutumista arjen toimien ylle. Onneksi se on myös hoidettavissa oleva sairaus.
Kerttu, keski-ikäinen opettaja, sairastuu masennukseen. Hänellä on elämässään kaikki periaatteessa hyvin: on työ, aviomies, lapset. Kuitenkin hän romahtaa; välittömänä syynä on työpaikalla koettu seksuaalinen häirintä, mutta kuten tavallista, hänenkin tapauksessaan sairastumisen todelliset syyt ulottuvat kuin lonkerot vuosien ja vuosikymmenien taakse.
Kerttu jää sairaslomalle ja ostaa unikkokantisen vihon, johon sitten vuodattaa sisintään; psykologi kehottaa häntä hankkimaan muistikirjan ja kirjoittamaan siihen joka päivä havaitsemiaan positiivisia asioita, mutta Kerttu kirjoittaa siitä, koska olisi sopiva päivä tehdä itsemurha. Sitten hän löytää terapeutin, sellaisen jonka vastaanotolla maataan ihan vanhanaikaisesti sohvalla. Terapeutti ei anna hyviä neuvoja, eikä kehota ajattelemaan positiivisesti, mutta vähitellen hän johdattaa Kertun masennuksen syiden lähteille. Toipuminen alkaa hiljalleen, elämä voittaa.
Rauanjoki kirjoittaa vaikeasta aiheestaan kauniisti ja täsmällisesti mutta ei kuitenkaan turhantärkeänä, vaan huumoriakin on mukana. Kerronta on toteutettu enimmäkseen ensimmäisessä persoonassa, mutta välillä myös aviomies Lasse saa puheenvuoron, mikä tasapainottaa tekstiä mukavasti.
Jonain keväänä herään muistutti jonkin verran toisesta vähän aikaa sitten ilmestyneestä masennusta käsittelevästä kirjasta, Pauliina Vanhatalon Keskivaikea vuosi -kirjasta. Masennukselta eivät välttämättä suojaa työpaikka, perhe tai ystävät. Ei korkea koulutus tai hyvä sosiaalinen asema. Aihe on vakava ja niin montaa koskettava, että siitä on tärkeää kirjoittaa myös kaunokirjallisesti.