Claes Andersson on merkillisen monipuolinen ihminen, joka välittyy tästä kirjastakin. Lääkäri, poliitikko, muusikko, runoilija ja kirjailija… Turha odottaa kronologisia muistelmia tarkkoine yksityiskohtineen, päivämäärineen ja nimineen.
Teos on nimenomaan täynnä merkintöjä, hieman hajanaisesti mielleyhtyminä, mutta niin sydämeenkäyvästi. Esiin tulee opiskeleva nuori lääkäri ja tuleva jazz-muusikko, vuodet psykiatrina ja hoitokokeilujen tekijänä sekä mielenterveyspalvelujen uudistajana, politiikka, ihmissuhteet, oma psykoterapia – kaikki lahjomattoman rehellisen oloisena. Tuokiokuvina, jotka elävät, päällimmäisenä kuitenkin reilu positiivisuus ja ilo koetuista hetkistä.
Kuva täsmentyy myös kuuden lapsen isästä, joka rakastaa lastenlapsia ja mökkielämää sekä suuria ja läheisiä vierasjoukkoja, ystäviä ja sukulaisia sekä kollegoita. Jos toki sitten myöntää oman sydänsairautensa ja peliriippuvaisuutensa yhtä avoimesti.
Kirja on lämminhenkinen, lempeä, hauska ja runollinenkin, mutta välillä hyvin asiallinen ja rehellinen. Asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja kaunistelematta. Hulluudesta ja hulluista, puliukoista ja viinasta, unista, ihmissuhteista ja rakkaudesta, sukupuolielämästä ja sen laadusta, politiikasta ja taistelusta paremman elämän puolesta, elämästä ja kuolemasta. Kaikesta, mikä on tärkeää.
Pidin itse kirjasta, varsinkin esitystavasta ja kerronnan otteesta. Luettua tämä tuli jälleen kertaistumalta, ei malttanut laskea kädestään, toisaalta ei halunnut sen myöskään loppuvan. Suosittelen kaikille, jotka välittävät ihmisistä ja elämästä sekä haluavat tuntea lähemmin kirjoittajan tunteita ja ajatuksia vapaassa muodossa.