Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mari Jungstedtin Gotlanti-sarja on ehtinyt jo yhdenteentoista osaan. Aiemmin tänä vuonna suomeksi ilmestyneessä edellisessä osassa Viimeinen näytös lukija sai rikosjuonen ohessa aavistella Andersin ja komisario Karin Jacobssonin välistä romanssia; Andershan oli avioeron partaalla, kun hänen tanskalaissyntyinen vaimonsa Line päätti palata kotimaahansa. Turhaan ei tätä romantiikkaa tarvitse uudessa kirjassa odotella, mutta Anders on kuitenkin vajonnut syvään masennukseen. Line on todella lähtenyt ja toisaalta Andersia painaa posttraumaattinen stressi, koska hän Viimeisen näytöksen lopussa tapahtuneessa takaa-ajossa enemmän tai vähemmän aiheutti kaksoismurhaaja Vera Petrovin ja tämän lasten kuoleman.
Anders pystyy nyt vain osaaikaiseen työhön – erikoinen muuten tämä Ruotsin poliisin sairauslomakäytäntö, jossa ”hän saattoi tulla ja mennä miten halusi, mutta lääkärin mukaan tärkeintä oli, ettei hän täysin eristäytynyt työstään.” No, joka tapauksessa Karin ottaa tutkimusten päävastuun, kun kolmevuotias Vilma katoaa keskellä kirkasta päivää. Vaikka kaupunki on pieni, ei kukaan tunnu nähneen häntä.
Jonkin ajan kuluttua katoaa myös toinen pieni tyttö. Samaan aikaan lukijalle esitellään David Forss, joka tekee yötyötä kumitehtaassa ja jonka vaimolla Annalla on ompeluateljee kotona. Sattumalta Davidissa kuitenkin herää epäilyksiä sen suhteen, mitä vaimo oikein puuhaakaan öisin hänen ollessaan töissä. Nämä kaksi erillistä tarinaa, tyttöjen katoamiset ja Annan yöbisnekset, sitten luonnollisestikin osuvat yhteen kunhan kerronta etenee, ja lopulta Andersia vaivannut Vera Petrovin juttukin saadaan liitettyä tapahtumiin.
Joka yksin kulkee ei ole ollenkaan hassumpi dekkari, itse asiassa se on minusta selvästi parempi kuin sarjan pari edellistä osaa. Kirjassa on taitavasti luotu jännitystä ja pahaenteistä tunnelmaa ja lisäksi Andersin masennus on kohtalaisen uskottavasti kuvattu. Varsinainen rikollinen lienee tosin helppo arvata jo puolessa välin tapahtumia, mutta sitten taas yllätysmomenttia on saatu sisältymään ihan vihoviimeiseen virkkeeseen, joka myös luo aavistuksen siitä, että jatkoa sarjalle voisi vielä tulla – tai sitten ei, miten kukin tulkitsee. Mutta en ainakaan minä ole Andersin ja Karinin tutkimuksiin vielä kyllästynyt, ja kyllä heidän suhteestaansakin edelleen kirjoitettavaa riittänee.
