Anna Bergenström: Joka kokin keittokirja

Joka kokin keittokirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ruotsalaisen keittokirjailijatar ja ruokatoimittaja Anna Bergenströmin (s. 1940) Joka kokin keittokirja on nimensä veroinen. Ensi kerran jo vuonna 1981 maailmaan putkahtanut alkuteos Annas mat käsittää nyt, ties kuinka monennen kerran uudistettuna ja laajennettuna, jo yli 900 ohjetta. Sitä voidaan siis todella pitää jokaisen kotikokin idea-aittana. Myös Annan oma ruoanlaittofilosofia tukee mainiosti teoksen sopivuutta kokille kuin kokille.

”Mielestäni on mukavaa laittaa ruokaa alusta asti mutta olen samalla aika laiska ihminen. Siksi halusin löytää uusia tapoja ja oikoteitä. En tiedä mitään mukavampaa kuin kehittää toimivia reseptejä. Reseptien pitää olla helppoja, mutta niitä ei saa helpottaa niin paljon, että maku muuttuu. Päinvastoin. Maun pitäisi mieluummin olla entistä parempi…”

Tällaisen ajattelumallin pohjalta on syntynyt keittokirja, jossa perustavanlaatuiset faktatiedot ja käytännön vinkit aina kypsentämisestä pakastamiseen tai keväisestä mausteyrttien viljelystä jouluiseen juhlaruoan valmistamiseen sulautuvat kodikkaaksi ja maanläheiseksi, helposti lähestyttäväksi kokonaisuudeksi. Uskallankin miltei väittää, että olipa mielihalusi tai keittomestarin taitotasosi mitä vain, löydät tästä kirjasta ainakin jotakin keittiöösi sopivaa. Itse kokeilin ensimmäisenä lämmintä munakoisovoileipää.

Kukaan tai mikään ei kuitenkaan ole täydellinen, ei edes tämä kirja. Itse jäin kaipaamaan sen sivuille huomattavasti enemmän kuvitusta. Huomaan jo nyt, että olen siihen tutustuessani tarttunut ainoastaan resepteihin, jotka ovat saaneet kuvituksen tuekseen. Vähemmän reseptejä, enemmän kuvia onkin minun vinkkini, mikäli Anna aikoo vielä antaa klassikkoteokselleen uuden elämän. Toisaalta Annan reseptien lomaan sirottelemat henkilökohtaiset ruokamuistot sekä äidilliset ohjeistukset elävöittävät tekstiä ja saavat kuvattomuuden tuntumaan hieman pienemmältä pahalta.

Suosittelen siis itse kullekin ja erityisesti niille, jotka eivät halua hamsteroida kotiinsa hyllymetreittäin keittokirjoja, vaan tyytyvät muutamaan kattavaan. Myös oiva lahjaidea pesästä lähtevälle nuorelle, ehkä – kaikella kunnioituksella satavuotiasta kohtaan – kotimaista Kotiruoka -klassikkoa hieman mielekkäämpi sellainen.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaisan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...