Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Runoilija ja tutkija Matti Kangaskosken kolmas runoteos Johdatus pimeään voitti Ylen Tanssiva karhu -runopalkinnon 2020, ihan syystä.
Tämän hienon teoksen lukemiseen kannattaa varata aikaa. Se kutsuu lukijaa pysähtelemään, pitämään ajatustaukoja. Ainakin minuun kirja vaikutti niin, että monin paikoin pysähdyin kysymään, mitä itse ajattelen. Jäin ihmettelemään, miten suuri vaikutus vähillä sanoilla voikaan olla, miten suuria maailmoja ne avaavat. Kirjassa on vain 105 sivua ja joillakin sivuilla vain muutama rivi tai jopa vain pari sanaa. Vaikutus ei tosin perustu pelkästään sanoihin, vaan siihen miten ne on sivuille aseteltu. Tyhjä tila puhuu joskus jopa paljon äänekkäämmin kuin sanat. Kirja alkaa sanalla ”pim” ja samaan sanaan se myös päättyy. Tai oikeastaan viimeisen ”pim” sanan jälkeen kirja jatkuu ilman sanoja yhdeksänä mustana sivuna, siis johdattaen pimeään. Mustaa on myös kirjan keskivaiheilla 20 sivua, sivut mustia kirjaimet valkoisia.
Runoissa pohditaan ikivanhaa filosofista pulmaa: mitä on todellisuus, onko todellisuutta ilman havaitsijaa ja kieltä olemassa.
”Maailman ilmestyy minulle jonkinlaisena.
Kutsutaan sitä todellisuudeksi…. Sisäpuoli sekoittuu ulkopuoleen,
mikä kaikki tästä olikaan minun. Ulkopuoli on sisäpuolta.
Sisäpuoli on kaikkialla. … – sisäpuolella voin käsittää, mutta sitten olen sisäpuolella….Kaikkeus mahtuu pääni sisään, pääni mahtuu ämpäriin.”
Pieneltähän se vaikuttaa, jos kaikkeus mahtuu vain ihmisyksilön pään sisään ja pää ämpäriin. Voisiko ihminen laajentaa ämpäripääymmärrystään ja miten? Runot kutsuvat laajentamaan viemällä tutkimusmatkalle pimeään, vapautumaan ja luopumaan. Vapautumaan järjestävästä mielestä ja kielestä, vapautumaan käsittämisestä. Vapautumaan ymmärtämään tavalla, joka ei ole minkään muotoista, mutta samalla laajaa ja syvää.
”Ajattelen kaikkia ruohonkorsia, jotka ovat toisella puolella tätä symmetristä planeettaa… Virran katketessa mieli lakkaa toimimasta… tässä tilanteessa ruohonkorsia voi yhtä hyvin rakastaa….”
Tutkimusmatka voi kuljettaa matkaajan huomaamaan, että itse on yksi joukosta, erilaisten ja eri tavoin käyttäytyvien yksilöiden joukosta. Voisiko tästä seurata ymmärryksen lisääntyminen, jopa einoleinomaisen ”paha ei oo kenkään ihminen” –asenteen löytyminen? Runoilija kuuntelee unettomana yönään naapuriaan, miten naapuri rikkoo tavaroitaan ja nyhtää toisistaan kaiken irti. Ja juuri tätä pimeää naapuria hänen tulisi oppia rakastamaan.
”Miten voin rakastaa mitään, jos en opi rakastamaan pimeää naapuriani?
Juuri tämän kanssa minun on oltava tekemisissä.”
Kirjan graafisesta suunnittelusta vastaa runoilijan sisko Leena Kangaskoski. Mustat kangaspäällysteiset kannet ovat kuin piste iin päällä. Omaan kirjahyllyyni Johdatus pimeään jää kohtaan, josta saan sen helposti uudelleen luettavaksi. Tämä kirja pitää ottaa käteen ja lukea – uudelleen!