Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jokunen aika sitten oli käsissä ja luennassa täällä Kirjavinkeissä Anne Applebaumin viimeisen päälle asiallinen dokumenttijärkäle Gulag : Vankileirien saariston historia, jossa ei asiasisällöistä eikä totuuksista tingitty.
Tällä kertaa on toisin ja mielikuvitusta pistetty peliin runsain mitoin, kun asialla on Havukka-ahon ajattelijakumppani Sotkamosta: Ensin ilmestyi Veitikka, sitten tämä viiksiniekka Joe-setä ja myöhemmin vielä Pietari Suuri hatun polki. Kolme hirmuhallitsijaa oli näin kirjoihin ja kansin präntätty humoristi-Huovisen näkeminä.
Välillä tosin huumorinhenki on kaukana tai ainakin se on melkoista hevosenleikkiä, jota moni lukija ei välttämättä huumoriksi luokittelisi, ei ainakaan sopivaksi sellaiseksi.
Satiirikko Veikko Huovinen (1927–2009) heittelee käänteisempatiaa, kun lähdemme kirjailijan mukana Josif Stalinin elämänsattumiin lapsuuden kautta kuolinvuoteelle. Paljon on mukana faktaa, mutta enemmän Huovisen syöttämää pajunköyttä, kuvitelmaa Joe-sedästä jokapäiväisissä askareissa. Uskottavan tuntuista silti. Osaahan Veikko toki asiansa, hallitsee kielenkäänteet ja -kalkkeet.
Piankos olemme faktoistakin viisastuneita ja ymmärrämme, miten suutarin pojasta, pappisseminaarilaisesta, arpinaamaisesta pienehköstä georgialaisesta on päässyt kehkeytymään koko laajan Venäjänmaan hallitsija, despootti vailla minkään valtakunnan häpyä ja häveliäisyyttä. Jokin oman Nadja Allilujeva -vaimon itsemurhaksi lavastettu surmaaminen on vähäinen tapahtuma, tuskin juuri mainittavakaan, kun aletaan listiä kansaa ja rinnalla roikkuvia vallankärkkyjiä.
Mitäs moisista pienistä! Suudelma vainajan otsaan ja kohti uusia seikkailuja. Ei muuta kuin mahorkkaa piippuun ja palamaan, istumaan vaikka siihen norsunsyöksyhammaskiikkastuoliin, jonka ainekset käytiin miehissä ampumassa Afrikassa, suunnittelemaan uusia puhdistuksia ja sopivia globaalisia ratkaisuja:
Stalinhan harrasti luonnontieteellisiä asioita ihmisläheisen toimintansa lisäksi, minkä seikan historiankirjoitus on lähes kokonaan unohtanut.
Jos Huovinen herkuttelee Stalinin taantumuksella, piilevästi sitä paheksuen ja pilkaten, voimme Huovisen jälkeiset lukijat paheksuen lukea myös itse kirjailijan omaa tekstiä, vaikkapa tuolta Stalinin samaiselta Afrikan-metsästysretkeltä alatyyliin ”Neekerin mukaan sen nimi alkuperäiskansan kielellä oli Sekwa ka khofeni hutshena”.
Aika muuttuu, kieli kehittyy. Josefistakin on tullut Josif. Vaan muuttuko ihminen, ja mihin suuntaan, kysytyttää, kun katse kääntyy vuonna 2023 samaiseen Stalinin maahan, jossa Putin pitää perää, kunnes taas koittavi uusi aika. Ja samat kujeet?