Esikoulu takana, on mukava ojentaa lahja suoritetusta tutkinnosta, ja mikäs sen sopivampaa kuin kirja seuraavasta etapista: Jerri ekaluokkalainen. Sitä kohti, sitten syksyllä.
Kieltämättä ei kovin innostava kirja niinkin iloisesta asiasta. Tai, no ei itse jutussa mitään vikaa: ihan odotettavissa oleva tarina tietäen ja muistaen itsekunkin oman sekä lastensa koulunaloitukset. Ja omalla opekokemuksella onkin todettava: noinhan se eka päivä koulussa tahtoo sujua, uutuudenviehätyksessä.
No mikäs tässä sitten naksaa jos juttukin luistava ja todenmakuinen?
Kuvituksesta vähän purnaan: ei siellä noin laimeanväristä ole. Paljon värikkäämpää ja kirkkaampaa koulussa on. Ensimmäinen kuva Koulun pihalla voisikin olla totta: pienestä pojasta saattaa hyvinkin noin tummalta näyttää ihmismassa, kun ei niistä ketään tunne eikä erota. Väkisin panee puristamaan mahtavan isän kättä. Mutta entä tuo Jerrin isä sitten – vähän kuin Jere Karalahti? Näin lukijasta ja katsojasta ei iskä kovin sympaattiselta vaikuta, vaikka nallekarhun muotoja omaakin.
Oikeastaan koko kirja kärsii jonkin verran empatia- ja sympatiavajeesta. Säde-opekaan ei mikään repäisevä Arja Koriseva -tyyppi! Seinä pikemminkin. Luottamusta huokuva tosin, ei ainakaan pelottava.
Eka koulupäivä liukuu lopulta ohi monenlaisessa jännityksessä, kun isän antama amuletti-onnenkivikin häviää…
Hämäryydestä huolimatta: kyllä tästä Jerri-kirjasta ensimmäinen koulupäivä selviää ja kirjan lahjaksi saava esikoululainen pääsee jyvälle, mitä syksyllä odotettavissa on. Ja onhan tässä myös selviytymisvihjeitä omaksuttavissa.