Rikoskomisario Charlotta Lugnin ja asianajaja Shirin Sundinin elämässä on tapahtunut suuria muutoksia. Charlotta on sairauksiensa takia siirretty syrjään rikostutkintaosastolta, ja Shirinin avioero on tullut voimaan, joten hän käyttää nyt alkuperäistä persiankielistä sukunimeään Nouri. Molemmat naiset elelevät tahoillaan sinkkuina, ja Charlotan lapsetkin ovat jo varttuneita.
Mutta rikokset eivät jätä heitä rauhaan, ja yhdessä entisen kollegansa Matsin kanssa Charlotta alkaa tutkia keski-ikäisen Hugon katoamista ja sittemmin murhaa. Takaumien kautta kirjasta käy ilmi, että Hugo on aikoinaan kuulunut poikajengiin, jolla on menneisyydessään likainen salaisuus; lukija saa täten tietää piankin enemmän kuin poliisit. Ja sekä Hugon että hänen jenginsä, nyttemmin salibandyporukan, nykyisyyteenkin kuuluu outoja ja salattuja asioita. Mihin esimerkiksi on kadonnut jengin jäsen Jerker? Ja miksi eräs miehistä teki aikoinaan itsemurhan? – Samaan aikaan Shirininkin elämässä tapahtuu koskettavia asioita: hän joutuu syntyperänsä ja osin ulkonäkönsäkin takia populistisen verkkolehden vihapuheen kohteeksi.
Jengi on minusta hyvin feministinen romaani. Se kertoo paljon nykyruotsalaisen yhteiskunnan miehisestä vallanpidosta; vanhat rakenteet ovat tiukassa, vaikka kansankodin ulkoinen tasa-arvo onkin vuosikymmenien aikana edistynyt paljon. Yhteiskunnan ytimessä ovat edelleenkin Hugon ja hänen kavereidensa tapaiset keski-ikäiset keskiluokkaiset miehet, joista ei silotellusta pinnasta huolimatta ole kaukana suoranainen naisviha. Vihamielisyydestä kertoo kirjassa myös taitavasti kuvattu Sanna Tidningar -verkkojulkaisu, ilmeisestikin naapurimaan vastine MV-lehdelle: se levittää paranoidista propagandaansa sekä jutuissaan että varsinkin kommenteissaan, joita kukaan toimituksessa ei viitsi tai halua moderoida.
Pidin jälleen kovasti tästä kirjasta niin kuin Wennstamin tuotannosta yleensäkin; mielestäni tämä kirjailija tiukentaa otettaan lukijoistaan yhä enemmän kirja kirjalta.