Romanoveista on kirjoitettu paljon ja heidän julma kohtalonsa on aina kiinnostanut. Hyvä niin, on ihan hyvä tietää, miten ihminen voi olla toiselle paha. Se on kamalaa ja se tuodaan tässäkin kirjassa esille.
Helen Rappaport on nähnyt vaivaa, todella, siitä kertoo jo aivan mieletön lähdeluettelo. Alku- ja loppusanat valottavat sitä, kuinka tämä kirja syntyi. Hän oli paneutunut aiheeseen syvästi, mutta kaunistelematta. Nyt ei hehkuteta ja luoda utuista kuvaa tsaariperheestä, vaan kerrotaan hyvinkin tarkkaan, millaisia he oikein olivat. Kuinka he käyttäytyivät ja millaista oli heidän perhe-elämänsä. Kuvat täydentävät tarinaa.
Politiikasta mitään ymmärtämättömänä olen ymmärtänyt, että bolsevikit saivat tarpeekseen ja halusivat tsaarivallan alas. Niinpä, mutta oliko koko suku tapettava? Kirja kertoo tsaariperheen kotiarestista, joka olisi kenelle tahansa kiduttavaa. Sitä jatkui ja jatkui. Se alkoi Pietarista, jatkui Tobolskin kaupungissa ja lopulta Jekaterinburgissa. Lopputuloksen me kaikki tiedämme, mutta miten se tapahtui, se oli tavattoman törkeää. Niin huonosti suunniteltua ja pelkkää tyrimistä koko loppu. Kenellekään ei soisi niin kurjaa kohtaloa.
Kun tsaariperhe oli teloitettu, piti vielä sukuakin hävittää. Käsittämätöntä tappamista, josta levisi murhien ja kostojen, terrorin, kierre. Sisällisota vaati 13 miljoonaa ihmishenkeä.
Kirja on raaka, mutta se valottaa historiaa ja kyllä minä sen lukemista suosittelen, sillä on se niin mielenkiintoisesti kerrottu.