Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viime aikoina naapurimaa Ruotsin kirjatarjottimella on dekkareiden lisäksi ollut kiinnostavia, minulle uusia kirjailijatuttavuuksia. Alkuvuodesta ihastuin Emmy Abrahamsonin kirjaan Kuinka rakastua mieheen joka tulee puskista. Nyt hilpeän paon arjesta tarjosi Emma Hambergin romaani Je m’appelle Agneta. Ensi alkuun kiitokset kääntäjälle, joka on antanut kirjan nimen jäädä alkuperäiseen muotoonsa. Ranskalaisuus on niin olennaista tässä romaanissa.
Viisikymppisen Agnetan elämänhalu on tasaisen arjen haalistamaa. Lapset ovat muuttaneet pois kotoa, mutta muistavat kyllä äitiään ahkerilla rahanpyyntötekstareillaan. Urheiluhullu mies keskittää huomionsa uintiin, pyöräilyyn ja terveelliseen ruokaan – herkkuja löytyy vain Agnetan omista salakätköistä. Yhtä lailla työpaikalla Agneta tuntee itsensä sivulliseksi ja ohitetuksi.
Nyt jos koskaan, Agnetan on korkea aika repäistä ja tehdä elämästään omannäköistä. Lehden hakuilmoituksella haetaan au pairia Ranskaan ja hetken huumassa Agneta lähettää vastauksen ilmoitukseen. Kyllähän kahden lapsen äidillä riittää rahkeita kokkailla ja hoitaa yhtä pikkupoikaa. Perillä sitten selviää, että ”iso poika” on kahdeksankymppinen muistisairas vanhus erikoisine tapoineen ja luostareineen. Totta kai juoneen kuuluu, että Agneta on alkuun pakkaamassa kamojaan viikon jälkeen – mutta jotta juoni saadaan leimahtamaan liekkiin, hän jää hiomaan rinnakkaiseloa Einarin kanssa tuohon pieneen ranskalaiskylään. Lukijalla on hauskaa heidän seurassaan, joskin myös tässä matossa on niitä synkempiäkin raitoja. Einarin mielestä on viisautta surra elämänilon kautta.
Je m’appelle Agneta on todellinen hyvän mielen romaani, jonka seurassa voi lukiessaan hihitellä ja josta keski-ikäinen nainen löytää helposti tarttumapintaa omaan elämäänsä. Lieneekö tätä naapuruutta, että ruotsalainen mielenmaisema kuulostaa kovin tutulta. Janten lait eivät Provencessa päde ja Agnetan haaleus karisee ja ryhti suorenee: Je m’appelle Agneta! Muumien näkymätön Ninni löytää äänensä.
Mukavan leppoisaa luettavaa ja kääntäjä Saara Kurkela tuo hauskasti esiin kielten sekamelskaa, kun yhteistä kieltä ei aina ole. Englantia ja ranskaa on sopivasti siroteltu suomennoksen sekaan. Näitä kasvutarinoita on yllin kyllin tarjolla, mutta se ei tämän romaanin hohtoa himmennä. Suosittelen ainakin keski-ikäisille naisille arjen kevennykseksi!
