Ritva Ylönen: Järjellä ja tunteella

Onpa ihanaa, että Ritva Ylönen, joka julkaisi vuonna 2019 runoilija Saima Harmajan elämäkerran, on nyt tarttunut myös hänen äitinsä tarinaan. Laura Harmajan meriitit kun eivät suinkaan jää pelkkään äidinrooliin, vaan hän oli monessa mielessä merkittävä ja uraauurtava toimija suomalaisessa tiede- ja kulttuurihistoriassa. Kuten teoksen pitkä alanimeke kuuluu: kodin taloustieteen uranuurtajan, opettajan, lehti- ja naisasianaisen, kirjailijan ja runoilijan äidin Laura Harmajan traaginen elämä.

Laura Harmaja, o.s. Genetz (1881–1954), oli molempien vanhempiensa puolelta vaurasta ja tunnettua sivistyssukua. Hän eli varhaislapsuutensa Hämeenlinnassa, mutta kouluvuosista alkaen asuinpaikaksi tuli Helsinki ja kouluksi sekä Lauralle että myöhemmin hänen lapsilleen Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, joka on 1800-luvulta nykypäivään asti valmistanut monia merkittäviä henkilöitä suomalaiselle talous-, kulttuuri- ja tiede-elämälle.

Lauran tieksi koulun jälkeen muodostui kansantaloustieteen opiskelu, ja sen parissa hän tapasi tulevan puolisonsa Leo Schadewitzin (myöh. Harmaja).  Pariskunnan häitä vietettiin 1906, mutta myös Laura jatkoi lupaavasti alkanutta tiedenaisen ja toimittajan rooliaan sekä avioliiton solmimisen että lasten syntymien jälkeen, mikä ei tietystikään ollut tuohon aikaan itsestään selvää. Mutta kuten Ylönen toteaa teoksessaan useankin kerran, ei kaikille ollut myöskään itsestään selvää se, että oli avara koti, jossa tehdä kirjallisia töitä – tosin vain Leo Harmajalla oli työhuone, Laura kirjoitti ruokasalin pöydän ääressä – tai että oli useita palkollisia, jotka hoitivat kotityöt. Laura ei itse juurikaan keittänyt ja paistanut hellan ääressä, sitä vartenhan oli keittäjä eli köksä, mutta hän osallistui sitten sitäkin ahkerammin kesäasunnolla suoritettaviin säilöntätöihin. Ne jäivät hänelle jäljelle jopa vielä 1950-luvullakin, kun perhettä ei enää ollut.

Perheen esikoistytär, joka opiskeli aikanaan lääkäriksi, syntyi 1911 ja sai kasteessa nimen Outi, ilmeisesti ensimmäisenä Suomessa. Mainittakoon tässä, että perheessä nimi taivutettiin aina Oudin, joten sitä muotoa minäkin sitten käytän. Tuleva runoilija Saima syntyi 1913, tuleva hävittäjälentäjä Tapani 1917 ja kuopus Kirsti, tuleva lehtinainen ja Aku Ankan päätoimittaja, vuonna 1923. Vain Kirsti sai elää täysimittaisen elämän; Outi kuoli synnytykseen 1936, Saima tuberkuloosiin 1937 ja Tapani lento-onnettomuudessa sodassa 1940.

Laura Harmajan ura sekä kirjoittajana, toimittajana että opettajana oli tavattoman laaja ja monipolvinen. Ylönen kertoo, että ”Laura Harmaja oli oppilaidensa mielestä loistava puhuja, inspiroiva ja hauskakin. Hän oli jo olemukseltaan julistaja ja herättäjä.” Suurelle yleisölle oppilaitosten ulkopuolella hän tuli tunnetuksi 1922 perustetun Kotiliesi-lehden toimituskunnan jäsenenä sekä lukuisten lapsipakinoiden kirjoittajana. Näissä pakinoissa on helppo arvata perheen lasten todelliset esikuvat, vaikkei nimiä mainitakaan. Laura oli humoristi, kuten tyttärensä Saimakin oli julkaistun lyriikkansa ulkopuolella. 

Ylösen kirjassa mainitaan usein Lauran ja Saiman väliset erimielisyydet, jotka useimmiten koskivat tulevan runoilijan kirjoittamisharrastusta. Tätä saattaa olla vaikea ymmärtää jälkikäteen, mutta kirjan luettuani oli helpompi käsittää, miltä äidistä tuntui, kun kiihkeä runoilu jo seitsemänvuotiaasta lähtien häiritsi koulunkäyntiä ja aiheutti psyykkisiä ja fyysisiä sairaudenoireita. Vähän toisella kymmenellä olevan Saiman perhelääkäri diagnosoi ”heikkohermoiseksi” – ehkäpä hän olisi nykytermein ollut erityisherkkä. Koska perhe oli taloudellisesti hyvässä asemassa, oli heille mahdollista lähettää oireileva runoilijanalku erinäisiin yksityisiin parantoloihin lepäämään jo nuorena.

Kun luin Ylösen kirjasta näistä lepokotireissuista, heräsi minussa aika epämiellyttäviä ja ehkä asiaankuulumattomiakin tunteita: kuten monet meistä muistavat Saiman päiväkirjoista, niin kesken Oudin rippijuhlien Saiman piti aivan heti päästä Kauniaisiin pensionaattiin, hän ei kestänyt muuten enää ollenkaan. Kyllähän jokainen meistä arvaa ja tuntee murrosikäisen maailmantuskan suuruuden, mutta jokin Ylösen kirjoitustyylissä rivien välissä antoi ymmärtää, ettei tämä ollut niin Oudille kuin Laurallekaan aina kovin helppoa. Voisiko sitä pitää ehkä jo vähän ärsyttävänäkin? Mutta minä olen rakastanut ja ihaillut Saimaa koko elämäni niin paljon, että tällaiset ajatukset tuntuvat pyhäinhäväistykseltä… Ja jos joskus oli sattunut niin, että Laura oli ollut kärsimätön tunneherkän tyttärensä suhteen, korvasi hän tämän varmastikin sillä kärsivällisyydellä, jota hän osoitti toimittamalla Saiman runoista ja päiväkirjaotteista ne kokoelmat, jotka monet meistä niin hyvin tunnemme.

Joka tapauksessa Outi siis opiskeli lääketiedettä ja löysi hänkin puolisonsa opintojen parista. Mutta keväällä 1936 hän menehtyi synnytyksen aiheuttamiin komplikaatioihin; lapsi, pikku-Outi, selvisi terveenä ja oli aivan ensi alkuun hoidettavana lastenkodissa ja pian sitten Lauran ja Leon hoivissa, kunnes isä meni myöhemmin uusiin naimisiin ja otti tytön luokseen.

Saiman kohtalona oli keuhkotuberkuloosi vain vuotta myöhemmin, ja kun Tapani kaatui talvisodassa hävittäjälentäjänä, olivat Laura ja Leo täysin lohduttomia. Kyllä lukijastakin tällaiset menetykset tuntuvat aivan kohtuuttomilta. Leo Harmaja kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen 69-vuotiaana 1949. Yksin jäänyt Laura oli loppuun asti toimelias. Hän kuoli rauhallisesti kotonaan 1954. 

Ritva Ylösen kirja oli todella mielenkiintoista luettavaa, ja uskon, että se olisi sitä myös ilman lukijan tunnepitoista suhdetta Saima Harmajaan. Laura oli aikansa merkkinainen, monessa mukana, tavattoman energinen, ja nämä kaikki piirteet hänessä elämäkerturi toi hyvin esiin. Olen hänelle oikein kiitollinen tästä kirjasta, samoin Warelia-kustantamolle, joka otti sen ohjelmaansa. Toivottavasti Lauran elämäkerta saa ansaitsemansa huomion!