Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Japanilaisella musiikilla on pitkät perinteet, itse asiassa Japanista on peräisin maailman vanhin keskeytyksettä esitetty orkesterimusiikkiperinne gagaku. Perinteiden jatkuvuudesta kertoo jotain se, että Tōgin suku on esittänyt Japanin keisarin hovissa gagakua jo yli 1300 vuoden ajan, Nara-kaudelta lähtien! Myös maailman ensimmäinen painettu nuotti on sekin peräisin Japanista. Japanilaisesta musiikista löytyy siis paljonkin kirjoitettavaa ja siten on jo aikakin, että japanilainen musiikkikulttuuri saa arvoisensa teoksen.
Lasse Lehtosen kunnianhimoinen teos esittelee japanilaisen musiikin vaiheet aina keisarillisesta hovista rahvaanomaiseen kabuki-teatteriin, pelimusiikkiin ja pop- ja rock-hittien maailmaan. Siinä sivussa valotetaan Japanin yhteiskunnallista kehitystä ja omalaatuista estetiikkaa. Kirjan ensimmäinen osa käsittelee perinteistä musiikkia, mistä se muodostuu ja miten se on syntynyt. Toinen osa keskittyy siihen, miten Japani omaksui länsimaisen musiikin ja miten musiikkimaailman käytännöt ovat vaikuttaneet nykyisin tuntemiimme muotoihin. Kolmannessa ja viimeisessa osassa katsotaan Japanin nykypäivän musiikillisia ilmiöitä, kuten miten media vaikuttaa musiikkiin ja mikä kansainvälistyvässä Japanissa on japanilaista.
Länsimaisen musiikin vahva vaikutus ja risteytyminen japanilaisten perinteiden kanssa oli erityisen mielenkiintoista luettavaa, varsinkin miten japanilaista identiteettiä on vuosikymmenten mittaan etsitty ja määritelty musiikin kautta. Toisinaan länsimaalaiset vaikutteet ja japanilaiset perinteet ovat törmänneet hyvinkin yllättävällä tavalla. Maailmalla kiertävien suosittujen Taiko-rumpu -esitysten esimerkiksi voisi kuvitella olevan perinteistä japanilaisuutta puhtaimmillaan.
Itse asiassa nämä useamman Taiko-rummun kokoonpanot ovat peräisin vasta 1950-luvulta, kun jazzrumpalisti Daihachi Oguchi sai idean imitoida taikoilla länsimaista rumpusettiä. Elokuva- ja animesäveltäjä Tamiya Terashima pohtii myöhemmin kirjassa, että Japanin musiikin monipuolisuus liittyy vahvasti Japanin kulttuuriin, joka ei ole vieroksunut eri vaikutteita ja on siten mahdollistanut erilaisten synteesien rakentamisen hyvinkin vapaasti. Kautta historian tapahtunut kulttuurinvaihto on tavallaan jopa määritellyt japanilaisuutta, vahvistanut sen omaa identiteettiä.
Lehtinen on tehnyt kirjan parissa valtaisan työmäärän, paksu kirja pursuaa mielenkiintoisia yksityiskohtia ja lähteitä on käytetty runsaasti. Kirjan lopusta löytyvät kuusi haastattelua tuovat vielä paljon kaivattua henkilökohtaista näkökulmaa aiheen pariin. Eri genrejen edustajat pääsevät kertomaan millaista on tehdä musiikkia Japanissa, millaisia erityispiirteitä japanilaisessa musiikissa on ja mitä haasteita he ovat uransa varrella kohdanneet. Edellä mainitun Terashiman lisäksi ääneen pääsevät nykysäveltäjä Toshi Ichiyanagi, shakuhachi-mestari Tadashi Tajima, viihdelaulusovittaja Mitsuo Hagita, laulaja-lauluntekijä Takako Okamura ja nuoret pelimusiikki-säveltäjät Yasunori Nishiki ja Rina Yugi.
Koska peliala on lähellä sydäntäni niin oli pettymys lukea, että peliala ei ole helppo edes säveltäjille, sillä rojalteja ei tyypillisesti makseta, eikä säveltäjillä ole tekijänoikeuksia musiikkiinsa. Arvostetunkaan musiikin säveltäminen ei siten välttämättä näy tuloissa mitenkään – ainakaan Japanissa.
Ainoa mitä olisin kirjaan ehkä vielä kaivannut olisi ollut kurkistus Japanin underground musiikkiin, mutta se on pieni valitus se näinkin mainiossa kokonaisuudessa. Kirjan lopusta löytyy vielä lisälukemistot -liite, josta löytyy myös musiikkisuosituksia jokaiseen lukuun liittyen. Ei siis haittaa, jos ei japanilaisesta musiikista hirveästi mitään etukäteen tiedä, itse kuuntelin YouTubesta lukuisia pätkiä kirjaa lukiessani. Lämpimät suosittelut siis minulta, oikein loistava kirja!