Olen usein lukenut esimerkiksi Facebookin dekkarikeskusteluryhmistä, että monet lukijat kaipaisivat sellaisia jännitysromaaneita, joissa raakuudet ja julmuudet ja loiskuvat verilammikot ja roiskuvat aivomassat eivät olisi pääosissa, eivätkä murhien kohteena olisi lapset (tai eläimetkään). Sellaisille lukijoille voisi mitä sydämellisimmin suositella Eija Piekkarin dekkareita, joissa on mielenkiintoisen juonen lisäksi ehkäpä jotain vanhanaikaista hienostuneisuutta, olkoonkin että miljööt ja henkilöt ovat aika lailla kotoisia verrattuna vaikkapa täti Agathan aateliskartanoihin.
Jälki jää on Kristiina Elo -sarjassa peräti kahdestoista osa, mutta Piekkari onnistuu melko hyvin pitämään kiinnostusta yllä, vaikka tämä kirja ei nyt ehkä hänen parhaimpiinsa lukeudukaan. Mutta totta kai me Krissen ystävät haluamme tietää, miten hän ratkaisee rikokset ja mitä hänen yksityiselämäänsä kuuluu! – Tällä kertaa Lahden seudulla tapahtuu kaksi murhaa lähes yhtäaikaisesti. Toinen uhri on Julia Tyky, suurperinnön saanut nuori bilettäjä ja tyhjäntoimittaja, ja toinen osakesijoittaja Sami Laitola. Veritekoja yhdistää paitsi rahamotiivi myös kummassakin ruumiin löytöpaikassa oleva lenkkarin jälki. Muuta yhteistä murhatuilla ei sitten tunnu olevankaan.
Samaan aikaan lukija saa tietenkin seurata sekä Krissen että hänen työtovereidensa yksityiselämää. Kollegoille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista: on rakkausjuttuja ja paniikkihäiriöita, kun taas Krissen kohdalla tämä osuus tuntuu polkevan vähän paikallaan paria sairaushuolta lukuun ottamatta: aviomies Aksu ja homoystävä Samppa ovat loputtoman lojaaleja ja ahertavat kotitöissä kuin parhaatkin piiat, niin että Krissellä on aina pullakahvit tai valmis ruoka-annos odottamassa kotiin tullessa. Ja kuten arvata saattaa, tämä onkin lähes ainoa asia, joka minua näissä kirjoissa ärsyttää. Mutta onhan sitten kasvunvaraa.
Suositeltavaa lukemista siis, mukavalla kielellä kirjoitettua ja omalla laillaan ihan tyylikästä, vaikka tällä kertaa murhaaja oli suht helppo arvata jo aikaisin.