Cara Hunter: Jäljettömiin

Jäljettömiin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kahdeksanvuotias Daisy Mason katoaa salaperäisesti kesken perheen pihajuhlien. Daisy näyttää olevan vanhempiensa lemmikki huolimatta siitä, että perheessä on myös kymmenvuotias Leo-poika. Daisyn huone on täynnä hänen englanninkielisen nimensä mukaista päivänkakkarakrääsää, ja kaiken lisäksi hänen piti pukeutua päivänkakkaraksi myös itse juhliin. Mutta kukaan ei löydä häntä, ja niinpä paikallinen poliisi aloittaa etsinnät.

Etsintöjä johtaa rikoskomisario Adam Fawley, romaanin minäkertoja, joka jää lukijalle kuitenkin melko kalpeaksi hahmoksi; tosin saamme tietää, että hän on vähän aikaa sitten myös menettänyt oman poikansa Jaken, mutta miten, se selviää vasta kirjan loppusivuilla.

Fawley alaisineen kuulustelee perheenjäseniä toinen toisensa jälkeen ja saa huomata, että jokaisen kaapissa luurangot kolisevat ja aaveet havisuttavat siipiään. Kaikilla on jotain salattavaa. Kirjan loppuratkaisu oli aika lailla erikoinen ja yllättäväkin.

Lisäksi on pakko mainita, että romaanissa asetutaan mielenkiintoisesti nykyaikaan kirjaamalla viestejä Twitteristä ja Facebookista; niiden vihapuhe tuntuu hyvin aidolta ja uskottavalta.

Oliko itse kirja sitten aito ja uskottava? Ainakin se oli tyypillinen brittidekkari, olkoonkin, että on vähän vaikeaa määritellä eksaktisti, missä tuo brittiläisen poliisiromaanin erikoislaatu tulee esiin verrattuna vaikkapa skandinaavisiin vertailukohtiin. Kovasti keskiluokkaista meno ainakin oli, mutta vaikka meille kerrotaan, että Masonit ovat rahavarojensa äärilaidalla koko ajan, ei se paljonkaan näkynyt heidän elintasossaan, kun taas pohjoismaisen dekkarin perinteeseen kuuluu ehkä kuvata enemmän kaikenmoista rupusakkiakin…

Joka tapauksessa kirja oli kiinnostavaa ja jännittävää luettavaa, jos hieman etäännytti itsestään sitä tosiseikkaa, että jälleen kerran keskiössä oli lapsi, jolle mitä ilmeisimmin on tapahtunut jotain ikävää. Se lienee välttämätön paha nykyaikana. Mitä sitten tulee Adam Fawleyn valjuun henkilökuvaan, on jatkoa ja luultavasti lisää luonnehdintaa tulossa: kyseessä on jälleen kerran uuden sarjan aloitus, ja kirjan lopussa annetaankin jo pieni lukunäyte seuraavasta osasta.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...