Jäljet on fiktiivinen tarina yhdestä Suomen rakastetuimmasta taiteilijasta, Helene Schjerfbeckistä.
Mila Teräs on päässyt naistaiteilijan nahkoihin aika lailla hienosti. Hän maalaa lukijalle hienon kuvan taitelijan tuskasta. Ajasta, jolloin naisen tärkein tehtävä oli hoitaa huushollia, eikä naistaiteilijan asema ollut kehuttava.
Naiset pääsivät opiskelemaan taidetta, jos perheellä oli siihen varaa. Yleinen käsitys oli lähinnä se, että se on miesten maailma. Helene oli kuitenkin taiteilija, joka solultaan. Hän ei voinut kuvitellakaan tekevänsä muuta kuin maalata.
Helene Schjerfbeck oli nainen, jolla oli taiteilijan sielu ja se tulee tässä kirjassa ilmi joka sivulla. Kaikki se luonteen herkkyys ja kuinka hän kärsi, jos ei saanut maalata. Miten paljon hän halusi sille aikaa ja kuinka aina harmitti, jos joutui tekemään jotakin muuta. Välillä tuntui, että vähempikin olisi riittänyt.
Lonkkavaiva haittasi hänen liikkumista ja hermot muuta elämää. Epäonniset rakkaussuhteet loivat myös varjoja ja jättivät jälkiä. Äidistä huolehtiminenkin oli työlästä. Välillä jopa niin, ettei olisi millään jaksanut huolehtia ja ylipäätään koko äitiä. Kuitenkin äiti taisi olla lopulta se tärkein ihminen Helenen elämässä.
Huolimatta siitä, että Helenen elämä vaikutti olevan niin kurjaa ja kärsimystä täynnä, hän teki kuitenkin matkat Pariisiin ja Englantiin, jossa sai maalata ja nauttia olostaan. Silti kirjasta välittyy käsitys, että hänen luonteenlaatunsa oli jo luonnostaan sellainen, ettei sen kanssa paljon elämästä nautittu. Melankolisuuteen taipuvainen. Sekin tulee ilmi, kun hänen ystävänsä tukevat häntä ja yrittävät piristää.
Jäljet on hyvin kirjoitettu, sillä juuri tunnelma välittyy siitä niin hyvin, että menee suorastaan ihon alle. Lisäksi se saa kaivamaan tietoa Helene Schjerfbeckin tauluista!