Jakke ja Simo kertoo päiväkoti-ikäisistä pojista. Näiden juttujen on perustuttava tositapahtumiin, ei aikuinen tällaisia tyhjästä keksi. Yksittäiset aukemat ovat herkullisia vilkaisuja viisi-kuusivuotiaan pojan maailmaan.
Lelupäivänä Simo toi intiaanihatun, Juho toi radio-ohjattavan auton, Jere toi robotin, Viivillä oli brätsi. Minä toin tonttunuken. Kaikki nauroivat: Hah hah haa. Vein tontun eteiseen haalarin taakse. Jere haki sen ja näytti. Hahhahhaa! Ensi viikolla lelupäivänä vien transformerin tarhaan. SILLÄ ON KONEKIVÄÄRI. SEN JALOISTA LÄHTEE NUOLIA. SEN KÄSI ON PISTIN. SE VOITTAA KAIKKI!!!
Mahtavaa. Anneli Kanto on vanginnut lapsen maailman kansien väliin hienosti. Mukana on rosoisuutta, anarkistisuutta ja tunteiden koko skaala. Jutta Kivilompolon rohkea ja räväkkä kollaasitekniikalla tehty kuvitus on sävyiltään synkkää, mutta toimii kirjassa täydellisesti.
Jakke ja Simo on vähän erilainen lastenkirja, joka erottuu selvästi massasta. Suosittelen lämpimästi, etenkin kaikkien päiväkoti-ikäisten poikien vanhemmille. Tässä kirjassa on pienen klassikon ainesta, jotain, joka kiehtoo ja erottaa vielä vuosienkin jälkeen.