Sonja Kinnunen: Jääsielu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Seudun taitavin palkkamurhaaja, Sebastian Eckhel, saa tehtävän itse kuninkaalta. Hänen on etsittävä eräästä kylästä toinen murhaaja, joka on vuosien kuluessa tappanut satoja ihmisiä. Murhaajaa kutsutaan Jääsieluksi – häntä pidetään tavoittamattomana, näkymättömänä ja erittäin vaarallisena. Kuninkaalla on omat syynsä saada Jääsielu hengiltä; tämä on tiettävästi hänen omaa lihaansa ja vertaan. Tehtävä kuulostaa helpolta, mutta Sebastian toverinsa kanssa joutuu kylässä sekä sen läheisyydessä kokemaan paljon asioita, jotka eivät ainakaan helpota tehtävän toteuttamista.

Parhaiden perinteiden mukaan tarinassa tutustutaan kyläläisiin, käsityöläisiin, parantajiin, noitiin, kuullaan myyttejä ja legendoja, käydään kuoleman porteilla, etsitään yrttejä sekä nähdään surullisia ja traagisia asioita. Matkalla mukaan seuralaiseksi tarttuu yllättäen kissa, joita Sebastian on tähän asti suuresti inhonnut…

Kirjan juonesta voi jo melko alusta päätellä, että mukaan on tulossa myös rakkautta ja mahdollisia taikavoimia. Silti kerronta pitää hyvin otteessaan, tapahtumat ovat selkeästi jännittäviä, koukuttavia ja fantasian parhaiden elementtien hyvää käyttöä, silti lainkaan liioittelematta. Kieli on myös tyyliin sopivasti turhankin kuvailevaa ja hieman vanhahtavan koukeroista, kuten toki pitääkin. Kyseessähän on keskiaika, jossain – missä lie…

Hyvän ja koukuttavan tarinan välissä voi nähdä myös elementtejä koston oikeutuksesta ja sen toteutumisesta sekä mahdollisen kostonkierteen katkaisusta. Tosiystävyydellä on myös iso osa tarinassa, sillä kukapa uskaltaisi pelastaa toisen hengen oman henkensä kaupalla? Ensimmäinen suuri rakkaus ja eroottiset kokemukset tuodaan esiin kirjan hengen mukaan, mutta silti mielestäni kauniisti.

Jääsielu on erittäin mielenkiintoinen esikoisromaani todella nuorelta kirjoittajalta – Sonja Kinnunen oli tätä kirjoittaessaan vasta 15-vuotias. Pienen pieniä kömmähdyksiä erittäin tarkka lukija voi halutessaan etsiä, mutta kokonaisuus on todella mielestäni lukemisen arvoinen. Kotimaista fantasiaa ei ole ollut liikaa tarjolla ja tässä tuntuvat olevan fantasian parhaat osat jo hyvin hallinnassa. Itse lukisin mielelläni lisää – kirja oli minusta jopa koukuttava ja toivottavasti nuori leidi jatkaakin kirjoittamistaan.

Lisäksi kiitän erityisesti painoasua ja grafiikkaa. Itse pidin tästä kovasti sekä sisällön että ulkoasun puolesta. Suosittelen kaikille fantasian ystäville, sekä nuorille että jo hieman vanhemmillekin eli kannattaa tutustua uuteen alan taitajaan.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...