Helena Waris: Jäänvartija

Jäänvartija

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Konetrilogian kolmas osa palaa Maharin kuiluun Linnunsitojasta tuttujen Zemin ja Thomin luokse. Thomista, vanhasta konevastaisen vastarintaliikkeen jäsenestä, on kuoriutunut koneita ymmärtävä ihminen: hän tajuaa, että kuilun toimintoja ylläpitävää konetta ei voi noin vain sulkea, sillä se johtaisi kärsimykseen ja tuhoon.

Konfliktia on luvassa, kun yhä aktiivista vastarintaa harjoittava Saz seurueineen saapuu, tavoitteenaan sulkea Maharin kuilun kone. Thomin on paettava kuilusta ja vietävä sairaalassa toipuva Zemi mukanaan, mutta miten kuilun käy, jos kone suljetaan?

Jäänvartija on aikaisempien osien tavoin tavattoman tiukka tarina. Alle 150 sivuun ei mahdu mitään ylimääräistä selittelyä, vain napakkaa toimintaa maailmassa, joka hahmottuu riittävän hyvin varsin pienistä aineksista. Tarina on oivallinen, vaikka kannen ja nimen lupaama pohjoinen ulottuvuus jääkin lopulta ohueksi.

Kaikkineen Konetrilogia on oikein hyvä kokonaisuus.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...