Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Miehelle soitetaan ja hän saa kuulla veljensä olevan hoidettavana psykiatrisessa sairaalassa Jerusalemissa. Veli Ilja tarvitsee saattajan päästäkseen takaisin kotiin Suomeen.
Saavuttuaan Jerusalemiin mies yöpyy veljensä vuokra-asunnolla ja löytää sieltä isoisänsä muistikirjan ja merkinnän Jaakobin portaista. Pyhän kaupungin talvisilla kujilla liikkuessaan miehen mieleen palaa muistoja, joiden olemassaoloa hän ei muistanut.
Kirjan juoni on yksinkertainen ja helposti seurattava, se etenee rauhallisesti ja siihen on ihana palata useamman kerran. Tätä kirjaa ei siis kannata lukea yhdeltä istumalta, vaan sen ääreen kannattaa syventyä aina uudestaan!
Täytyy myöntää, että havahduin vasta muutama päivä kirjan lopettamisen jälkeen, etten tiedä miehen nimeä. Minäkertojan nimeä ei koskaan paljasteta. Päähenkilön nimettömyys hämmensi minua ensin, mutta nyt ajattelen sen jo olevan täysin luonnollinen ja kirjaan erittäin hyvin sopiva piirre.
Joel Haahtela oli uusi tuttavuus, jonka kirjaan tartuin varauksella, pitkän jahkailun jälkeen, tietämättä mitä odottaa. Skeptisyys pienoisromaanista Jaakobin portaat haihtui kuitenkin viimeistään parinkymmenen sivun jälkeen, kun piti hakea nenäliina kuivaamaan kyyneleitä.
Radio oli unohtunut päälle, musiikki tauonnut, nainen puhui hepreaa. Kuulosti siltä kuin hän olisi lukenut jotain, ehkä romaania, illasta toiseen jatkuvaa kertomusta. Mutta luki nainen mitä tahansa, lempeä ja kaunis ääni kertoi, että hän puhui vain hyviä asioita, ja olin varma, etten ollut ainoa joka häntä sillä hetkellä kuunteli.
Kirjassa on rauha, jos niin kirjasta nyt niin voi sanoa. Jaakobin portaiden ajattomuus muistutti minua siitä, kuinka elämän läpi päättömästi juoksemalla päätyy lopulta aina samaan paikkaan kuin kaikki muutkin, on vain unohtanut katsoa oikealla ja vasemmalla kukkivia syreenejä ja menettänyt osan elämän tarjoamasta kauneudesta.
Jaakobin portaat on yksi parhaista lukemistani kotimaisista teoksista.