Tässä teoksessa ei ole kunnon juonta, ei kunnon päähenkilöä eikä kunnon näkökulmaa. Tuo kaikki kunnon lainausmerkeissä. Tämä on upea teos! Kirja kertoo Jaakobista ”huoneessaan” eli häntä ympäröivien tapahtumien ja henkilöiden kautta. Kömpelö ja hiukan sulkeutunut Jaakob on omalla tavallaan viehättävä, kiinnostava persoona. Lukija seuraa häntä 1800-luvun lopusta, lapsuuden kesärannoilta, nuoruuden rientoihin ja rakastumisiin, opintoihin ja kirjallisiin elämyksiin sekä matkalle Välimerenmaihin. Kirjan lopussa Jaakob on päätynyt rintamalle.
Tämä Virginia Woolfin kolmas teos oli merkkipaalu hänen urallaan ja modernismin historiassa. Woolf löysi tässä leimallisen kirjailijanäänensä, tajunnanvirtaisen havainnoivan ja assosioivan kerronnan, ja tärkeät teemansa identiteetistä, muistamisesta ja näkemisen subjektiivisuudesta.
Kieli on nautittavaa, kirkasta ja kaunista, sitä voi lukea kaikilla aisteilla. Henkilöt ja ajankuva piirtyvät limittyvinä välähdyksinä ja staccatodialogina. Omarytminen teksti maalailee välillä raukein siveltimenvedoin, välillä Woolfin kynä on pelkkää terää. Toisella lukemisella moni asia sai lisää merkityksiä. Sodanvastaisuus jäi tärkeäksi jälkikuvaksi. ”Lukijan on itse otettava kaikesta selvä”, Woolf on sanonut kirjailijanlaadustaan. Suomentaja Kirsti Simonsuuren esipuhe auttaa. Ja Simonsuuren käännös kuulostaa woolfimmalta kuin muiden kääntäjien, joiden vuoksi olen aiemmin lukenut Woolfia mieluummin englanniksi.