Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Perheessä on identtiset kaksostytöt, joista toinen menehtyy onnettomuudessa. Tapahtumasta on vuosi, vanhempien suhde on ollut ymmärrettävästi koetuksella, mieskin on juonut liikaa ja saanut potkut töistä.
Perhe hakee ratkaisua tilanteeseen muuttamalla Lontoosta syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin. Kaikki paperit on allekirjoitettu ja perheen äiti Sarah ei malta odottaa, että pääsee kertomaan Kirstie-tyttärelle hyvät uutiset. Tyttären vastaus on jäätävä: ”Äiti, miksi sinä sanot minua koko ajan Kirstieksi? Kirstie on kuollut. Se oli Kirstie joka kuoli. Minä olen Lydia.”
Asetelma on kieltämättä herkullinen trillerin lähtökohta. Lapset olivat täysin identtisiä, eikä Sarah voi olla asiasta aivan varma. Jos tytär sanoo olevansa Lydia – jonka pitäisi olla kuollut ja haudattu – minkä sille voi? Ehkä asiassa on tapahtunut virhe, ehkä tytär on kaksosensa menetyksen sekoittama.
Perheen tilannetta ei auta muutto Skotlantiin. Majakkasaaren talo on kamalassa kunnossa, saarella puhelin ei toimi kunnolla, uudessa koulussa on vaikeaa, pariskunnan keskinäinen vihanpito ja epäily nousee aivan uusiin sfääreihin – kaikki kunnon psykologisen jännärin ainekset ovat siis koossa.
Juonihan on sinänsä hölmö kuin mikä, eikä kestä lähempää tarkastelua, mutta jos sen ei anna haitata, Jääkaksoset on oikein kelpo trilleri. Mainiota kesäluettavaa, siinä missä viimekesäinen Nainen junassa. Niin pöhkö kuin tarina onkin, se onnistuu kuitenkin herkullisesti nostattamaan kierroksia säännöllisesti. Loppuratkaisukin täyttää odotukset kiitettävästi.
Hauskana käänteenä nimimerkin S. K. Tremayne takaa löytyy mies, eikä nainen, kuten ainakin itse oletin. Tämä naisten trillerigenre, josta esimerkeiksi käyvät vaikkapa juuri Paula Hawkins tai Gillian Flynn, on selvästi kaupallisesti fiksu veto juuri nyt (aikaisemmin kirjoittaja teki Tom Knox -nimellä Da Vinci -koodi -tyylisiä kirjoja, kunnes se trendi meni ohi – ja tuolloin tosiaan kannatti olla mies!) ja tällä kertaa nimikirjainten takana piilottelemalla yritetään vaikuttaa naiselta, päinvastoin kuin J. K. Rowling aikaisemmin.
Tremayne eli Sean Thomas kirjoittaa aiheesta The Spectatorissa – juttu kannattaa ehdottomasti lukea. Kirsi Raninille kiitos linkkivinkistä, jonka löysin Kirsin Jääkaksoset-bloggauksesta. Jatkoa on luvassa – The Fire Child on ilmestynyt jo englanniksi, Jääkaksosten myyntiluvuista riippunee saadaanko se suomeksikin.
(Päivitys: saatiinhan se: Tulilapsi.)
