Jaakko Yli-Juonikas: Jääasema KOOMA

Jääasema Kooma

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jääasema KOOMA:n keskustorin pohjoisreunalla on viisi koulua: Leikkikoulu, Uimakoulu, Korkeakoulu, Mykkäkoulu ja Iltakoulu. Kouluilla on viisi opettajaa: Usurpator, Seriator, Defenestrator, Aberrator ja Permutator. Jokainen opettaja on aseistautunut erilaisin asein, jokaisen seksuaalinen suuntautuminen on erilainen, ja lisäksi jokaisessa koulussa soitetaan eri soitinta. Mutta kuka on kuka ja mikä kouluista on missäkin? 12-vuotiaat kaksossisarukset Janna ja Jahannam Tapanila saapuvat KOOMA:n opiskelijoiksi, tämä on selvää, mutta kaikki muu pitää oikeastaan pystyä päättelemään vähäisistä vihjeistä.

Jaakko Yli-Juonikkaan ”heppakirjasarja” Neljä ratsastajaa on edennyt neljänteen osaansa. Keskushahmo Janna Tapanilaa lukuunottamatta kirjan hahmot keskittyvät lähinnä epämuodolliseen kirjallisuuskeskusteluun, tekoälyn mahdollisuuksiin sekä omituisen eksibitionistisiin seksiakteihin. Kaikki KOOMA:ssa vaikuttaa lavastetulta. Väkivaltaa, teloituksia ja alistamista nähdään jatkuvasti. Janna huomaa olevansa kuin vankilassa – miksi, sitä hän ei ymmärrä. Janna yrittää keräillä pieniä tiedonmurusia siitä, mitä on meneillään, mutta melko hämmentyneeksi hän jää.

Niin, hämmennys, se kai on päällimmäinen tunne, joka Yli-Juonikkaan heppakirjoista jää. Jääasema KOOMA on vielä etäämpänä perinteisestä kirjallisuudesta kuin sarjan aiemmat osat – se on oikeastaan 270-sivuisen romaanin muotoon puettu muunnelma klassisesta Seepra-arvoituksesta (jos haluat ratkaista arvoituksen itse, älä lue edellistä linkkisivua loppuun!), mutta vain melko lailla oudonnetussa ympäristössä. Parhaimmillaan Yli-Juonikas tarjoilee henkevää ja helmeilevää proosaa, mutta toisaalla sitä vain miettii, että mitähän kummaa tässä oikein on tekeillään. Lisävaloa tapahtumille, jotka sarjan aiemmissa osissa jäivät kesken, ei juurikaan saada. Toki aiempia sarjan osia lukematta tästä ei ehkä jää käteen sitäkään vähää.

Jaakko Yli-Juonikkaan Jääasema KOOMA on siis haastava teos, mutta jotenkin kaikessa kummallisuudessaan koukuttava. Suosittelen kokeilemaan, mutta pienellä varauksella.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...