Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ulla-Lena Lundbergin Jää on viisas kirja. Se on myös ihanalla tavalla perinteinen. Tarina alkaa, etenee kronologisesti ja päättyy aikansa kestettyään. Siinä ei hypitä aikatasolta toiselle eikä käytetä näkökulmatekniikkaa tai muutakaan rakenteen rikkovaa tyyliä. Tapahtumiakin valvoo lämminhenkinen kertojanääni kuin Tuntemattomassa sotilaassa ikään. Teos palkittiin hiljattain niin Finlandia-palkinnolla kuin Varjo-Finlandiallakin. Ja syystä.
Jää alkaa siitä, kun nuori pastori saapuu uuteen työpaikkaansa Luodoille, ulkosaaristoon. Mukanaan hän tuo vaimonsa Monan sekä pienen tyttärensä Sannan. Jatkosota on ohi, ja pula alkaa pikku hiljaa helpottaa, ainakin kun käydään reippaasti työhön. Elämäniloinen pastori kokee tulleensa paratiisiin, vaikka huomaakin pian, että Luodot ovat jakautuneet Länsi- ja Itä-Luotoihin, jotka kilpailevat kaikessa keskenään. Ihmiset tulevat kuitenkin jotenkuten toimeen, koska se on saaristossa elinehto.
Pappi on kuin saarna, toteavat Luotojen asukkaat pian. Aktiivinen ja kaikille hyväntahtoinen mies sekä hänen reipas ja järkevä vaimonsa ovat kirjan keskushenkilöt, joiden elämää tarina seurailee. Heidän lisäkseen Luotojen seurakunnasta löytyy kaikkia mahdollisia ihmistyyppejä ja -kohtaloita Neuvostoliitosta paenneesta lääkäristä hiljaiseen posti-Antoniin, joka nousee papin perheen rinnalle kirjan keskushenkilöksi.
Työnsä ohessa Anton tietää ja näkee kaikenlaista, mutta parhaiten hän näkee luonnon. Antonin ikiaikaiset uskomukset ja luonnon tuntemus rinnastuvat papin edustamaan kristinuskoon. Kirjan kolmanneksi tärkeimmäksi hahmoksi nouseekin luonto, joka liittyy kaikkeen, mitä Luodoilla tapahtuu. Jylhät kalliot, meri, tuuli sekä jää eri muodoissaan ovat kuin elävä organismi, joka määrittelee elämän Luodoilla ja jonka mahtia ei parane kenenkään kieltää.
Lundbergin kirjan tunnelmassa on paljon samaa kuin Tove Janssonin Muumi -kirjoissa tai Monika Fagerholmin teoksissa. Mietin pitkään, liittyykö se kieleen. Alkuperäistekstihän on ruotsiksi. Sitten ymmärsin, että kyse on kirjoitustyylistä, joka luo lukijan ympärille kokonaisen maailman, universumin pienoiskoossa. Muumitkin seikkailevat saaristossa omassa maailmassaan ja Fagerholmin Seutu on maaginen ja sillä lailla reaalimaailmasta irrallaan kuin Luodotkin.
Toki Lundbergin kielikin ansaitsee kiitoksen. Leena Vallisaaren suomeksi kääntämä kieli on monipuolista ja soljuvaa olematta silti jaarittelevaa. En tiedä toista kirjaa, jossa huutomerkkejä olisi viljelty niin tiheään ja jossa niillä kaikilla olisi silti tarkka merkitys ja paikka. Kielikuvat ovat värikkäitä ja kaiken yläpuolella oleva kertojaääni lämpimän humoristinen. Tunsin usein lämmintä hyrinää kirjaa lukiessani.
En paljasta kirjan loppua, mutta sen vielä sanon, että itkuhan siinä tuli. Suosittelen teosta ehdottomasti kaikille, mutta loppuosaa ei kannata lukea ainakaan julkisissa kulkuvälineissä.
