Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Poesia julkaisee Poesiavihkot-sarjassaan kaikenlaista kokeellista ja jännittävää kirjoja matalammalla kynnyksellä. Numerolla 37 luettavaksemme saapuu Kristian Blombergin ja Olli-Pekka Tennilän kirjoittama Itseään täydentävä raunio : Fragmentin poetiikkaa, joka sukeltaa fragmenttikirjallisuuden pariin.
Fragmentilla tarkoitetaan jonkinlaista epätäydellistä kappaletta tai palasta. Tekstinä se voi olla runoutta tai proosaa, mutta heti ensimmäisellä sivulla Blomberg ja Tennilä esittävät olevan mahdollista, että ”fragmentti käyttäytyy kirjoituksena toisin kuin runous tai proosa”. Siitä alkaa työ, joka purkaa fragmenttien mahdollisuuksia.
Itseään täydentävän raunion muoto on tietysti fragmentaarinen. Ajatus kulkee sirpaleina, joiden huomio kiinnittyy milloin mihinkin. Fragmentin aforistinen luonne tulee ilmi: Blomberg ja Tennilä kiteyttävät ajatuksia taitavasti.
Mikä tahansa kohta voi olla teoksen tärkein. Myös tämä. Ilmeetön.
Molemmat tekijöistä ovat tietysti tunnettuja fragmenttikirjallisuudestaan ja sikäli ihan oikeat ihmiset asialla kirjoittamaan aiheesta. Fragmenttirunouden ystäville Itseään täydentävä raunio onkin oivallista tukimateriaalia, joka antaa aineksia tämän kirjallisen muotokeinon ajattelemiseen.
Toisaalta tämä raunio voi tuntua myös vähän vaikeaselkoiselta ja kryptiseltä. Se kuuluu toki lajityyppiin: eihän kyse ole fragmentista, jos jonkun tekstinkatkelman asiayhteys ja liittyminen muihin asioihin on ilmeistä ja selkeää. Ilahduttavaa tässä on epämääräisyys ja keskeneräisyys: ”lopulta emme tiedä”, ”saattaa olla”, ”olemme tainneet tottua”. Kaikkea ei voi eikä tarvitse tietää täsmällisesti.
Kiehtova erityistapaus: yhteisessä kielessämme ajelehtii lukuisia fraaseja tai idiomeja, joiden alkuperä on unohtunut. Ne ovat säilyneet, koska eivät enää kuulu teokseen josta ovat lähtöisin: emme siis siteeraa teosta, vaan toistamme fraasia, joka on pelastautunut fragmentoitumalla.
Fragmentoitumisesta tulee mieleen, miten se oli aikoinaan pienten kovalevyjen aikoina merkittäväkin uhka, jota torjuttiin säännöllisellä defragmentoinnilla. Onneksi kirjallisuutta ei tarvitse defragmentoida, vaan sirpaloituneestakin kirjallisuudesta voi nauttia sellaisenaan.
