Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Minkälainen paikka on Itä-Suomi, entä millaista on itäsuomalaisuus? Mielikuvissa lännen on katsottu katsovan eteenpäin, siinä missä itä katsoo taakse. Idässä on nähty jotain kaaottista, suuripiirteistä ja jopa mystistä, on lupsakoita savolaisia ja kieroja karjalaisia ja mitä muuta. Pitivät mielikuvat totta tai ei, Suomessa joka tapauksessa kulkee itä- ja länsisuomalaisten kulttuuripiirteiden jakolinja Kymijoelta Kokkolaan, joka vieläpä noudattelee samaa rajalinjaa, joka 1300-luvulla tunnettiin Pähkinäsaaren rajana.
Idässä syödään ja juodaan vähän eri tavalla ja lauletaan mollissa. Pieniä eroja kyllä riittää, mutta silti ei ole helppoa määritellä mitä kelpuutetaan Itä-Suomeen tai itäsuomalaisuuteen. Savolaiset ovat omasta mielestään savolaisia, eivätkä mitään itäsuomalaisia tai savokarjalaisia, ja vaikka Kainuussa on paljon itäsuomalaisia piirteitä, eivät he puolestaan mitään savolaisia omasta mielestään ole.
Suonna Kononen on tehnyt parikymmentä vuotta kultturitoimittajan töitä päivälehti Karjalaisessa ja sinä aikana itä on tullut tutuksi ja samalla tuntemattomammaksi. Aihe on sen verran kiintoisa, että siihen sietää tutustua lähemminkin ja niin syntyi 2020–2021 Karjalaisessa ja Savon Sanomissa julkaistu juttusarja Itä on itä. Tähän kirjaan juttusarja on koottu kokonaisuudessaan ja onpahan kokoon saatu aikamoinen henkilögalleria! Kononen matkustaa pitkin poikin Itä-Suomea veteraanivalokuvaaja Kimmo Kirveen kanssa, ja henkilökuvien kohteeksi on valikoitunut koko joukko mielenkiintoisia kulttuurivaikuttajia.
Tässä tuleekin esille juttusarjan toinen hallitseva teema, nimittäin kulttuurialan työntekijän realiteetit pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Kuten kansainvälistä uraa luonut kuopiolainen valokuvataiteilija Nanna Hänninen pohtii, Suomen kuvataide-elämä on keskittynyt paljolti pääkaupunkiseudulle. Tämä näkyy paitsi apurahapäätöksiä katsomalla niin myös siinä minkälaiset näyttelyt päätyvät (jos päätyvät) lehdistön arvioitaviksi. Hänninen kommentoikin, että kansainvälisen uran rakentaminen onnistuu muualtakin Suomesta, mutta kansallisesti näkyvän uran saa vain Helsingissä asumalla.
Ehkä asianlaita ei kuitenkaan ole aivan näin synkkä, sillä kirjasta tosiaan löytyy lukuisia ammattilaisia jotka luovat uraa Itä-Suomessa, mutta silmiinpistävää monissa heissä kyllä on se, miten leipä pitää haalia kokoon monesta suunnasta. Otetaan esimerkiksi vaikkapa mikkeliläinen kirjailija Mari Mörö, joka on kirjoittamisen lisäksi tehnyt radio-ohjelmasarjoja, työskennellyt dramaturgina, opettajana, kolumnistina ja itseoppineena valokuvaajana. Todellista moniammattilaisuutta siis!
Kirjassa esitellyistä henkilöistä mainitaan vaikkapa Kotiteollisuus-yhtyeestä tuttu Jouni Hynynen, Suomen sarjakuvaskenen suurmies Petteri Tikkanen, lastenkirjailija Maria Kuutti ja kapellimestari ja säveltäjä Atso Almila. Itselleni uusi tuttavuus on katutaiteesta ja graffittiryijyistä nimeä kerännyt joensuulainen Niina Mantsinen, jonka hienot ryijyt menevät jatkossa ehdottomasti seurantalistalle.
Niin, mitä se itäsuomalaisuus lopulta siis on? Vastauksia vaikeaan kysymykseen löytyy yhtä paljon haastateltavia, minkä vuoksi akateeminen näkökulma on ehkä kirjan mielenkiintoisin. Konosen haastateltavaksi päätyy myös Karjalan tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ismo Björn ja suomen kielen professori Helka Riionheimo, joka hoitaa paraikaa karjalan kielen ja kuttuurin professuuria. Ehkäpä on lähdettävä ihan sieltä asutushistoriasta, sillä itä ja länsi saivat asutuksen eri suunnista ja myös länsi- ja itämurteilla on eri lähtökohta, Riionheimo kertoo. Sieltä menneisyydestä on löydettävissä myös ihan geneettinenkin raja länsi- ja itäsuomalaisten väliilä. Tässä aletaankin törmätä historiaan, siihen miten ihannekuva yhtenäisestä suomalaisuudesta on oikeastaan jälkeenpäin luotu konstruktio. Tämä kipuilu näkyy nykyään nuorten karjalan elvyttäjien esiinnousussa.
Arvostelua ei tietysti voi lopettaa puhumatta Kimmo Kirveksen kuvista. Juttusarjasta kun puhutaan, kuvat ovat tietysti aivan olennainen osa kirjan viehätystä. Olipa muuten ikävä lukea, miten kuvapainotteisuus oli ainakin jollekin kustantamolle jopa hylsyn aihe, eihän tällaista kirjaa saa käännettyä äänikirjaksi! No, eipä tosiaan saa. Toivoa sopii, että visuaalisuuteen nojaaville kirjoille on silti tilaa tulevaisuudessakin. Itä on itä on leppoisa reissu itäisille teille ja luovuuteen, joka kumpuaa maantieteen marginaalista. Suosittelen!