Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Joskus käy niin, eikä ihan harvoinkaan, että johonkin ennalta kehuttuunkin kirjaan on erityisen vaikea päästä sisälle ja hankalan alun kuluessa tekisi mieli jättää koko juttu kesken. Niin minulle oli vähällä käydä tämän Isoveli-dekkarin kanssa, mutta onneksi jatkoin, vaikka tapahtumat tuntuivat aluksi tylsiltä ja islanninkieliset nimet ja niistä muodostetut lempinimet takkusivat mielessäni. Mutta mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän Isoveljen tarina alkoi kiehtoa ja lopuksi se vei minua mukanaan kuin litran mittaa.
Rakenteeltaan kirja on aika tyypillinen dekkariksi: on nykypäivä vuoden 2018 tienoilla ja sitten takaumajaksot, jotka sijoittuvat 1990-luvulle syrjäseudun poikakotiin. Tarina kertoo mustiin pukeutuvasta pahoinpitelijästä, joka näyttää valitsevan uhrinsa satunnaisesti, mutta merkitsee heidät kaikki omalla rajulla tavallaan. Hänen otteensa käyvät yhä raaemmiksi, ja lopulta tapahtuu se vääjäämätön eli murha. Poliisissa ei onnistuta millään selvittämään rikollisen henkilöllisyyttä, saati sitten sitä logiikkaa, millä uhrit on valittu. Lisäksi poliisin väkivaltayksikön henkilösuhteet ovat pahasti tulehtuneet, ja kaikista kokenein rikostutkija Héðinn on vaarassa tulla syrjäytetyksi.
Samaan aikaan jutun kimpussa tekevät omia tutkimuksiaan verkkolehden toimittaja Emil sekä hänen kollegansa ja naisystävänsä Magnea, ja omia lähteitään käyttäen he pääsevätkin usein paljon virkavaltaa pidemmälle.
Kirjassa on mukana mielestäni jo vähän ironisestikin käytettyjä dekkarikliseitä: Islannissa ei muka tapahdu murhia, joku henkilöistä toteaa, että emme me nyt ole dekkarissa, ja poliisipäällikkö on perin byrokraattinen ja kaukana käytännön työstä. Koiranulkoiluttajaa ei kuvioissa sentään ole. Juoni tarjoaa lukijalle kuitenkin muutaman aika jännittävän yllätyksen.
Isoveli on taas kerran niitä dekkareita, joita ei voi suositella kaikista herkimmille – tosin luulen, että tämä maininta sitten puolestaan houkuttelee rajumman toiminnan ystäviä! Joka tapauksessa kirjassa tapahtuu myös todella epämiellyttäviä kohtia kristillisessä pastori Ófeigurin johtamassa poikakodissa, ja toivon, ettei sellainen sentään ketään houkuttele. Lukija arvannee pian, että tuo salaperäinen Isoveli on kostamassa, ja hänen kostonsa on todella armoton. Täytyy vain ihmetellä, miten hän kykenee löytämään uhrinsa ja toimimaan niin tunteettomasti. Tosin tämäkin selviää melko nopeasti kirjaa lukiessa. Kuten sanottu, pari yllätystä parantavat menoa kummasti.
Skúli Sigurðsson on peräti lahjakas esikoiskirjailija, eikä ole ihme, että Isoveli palkittiin 2022 Islannin parhaana dekkarina ja oli seuraavana vuonna ehdolla pohjoismaisen Lasiavain-palkinnon saajaksi. Tälläkin kertaa kyseessä on uuden sarjan alku. Täytyy vain toivoa, ettei islantilaisten dekkarisarjojen viimeaikainen runsaus johtaisi laadun huononemiseen. En kuitenkaan usko, että Skúli olisi sitä kovin pian huonontamassa.
