Mauri Kunnaksen Isovanhempien kirja on oikein herttainen kokonaisuus. Se on rakennettu löyhästi niiden tuttujen lapsikirjojen mukaan, joita täytetään sanoin ja kuvin pienokaisen varhaisvuosien muistoksi, mutta tämän kirjan täyttävät siis isovanhemmat ja antavat sen sitten aikanaan lapsenlapselle.
Minulle Isovanhempien kirjan parasta antia olivat Mauri Kunnaksen veikeät ja nykyään varmaankin kaikille tutut kuvahahmot. Oma pian nelivuotias kohdehenkilöni on myös kovasti ihastunut näihin Kunnaksen piirroksiin; tästä kirjasta voi jo sisäkansia myöten etsiskellä tuttuja otuksia ja kiinnittää huomiota lukuisiin pieniin yksityiskohtiin.
Täytettävä teksti alkaa sitten molempien isovanhempien sukupuilla ja ihan kivasti valituilla osuuksilla heidän lapsuudenmuistoistaan, kodeistaan, oman perheensä yksilöllisistä tavoista ja elämän suurista käännekohdista. Sitten päästään heidän lapseensa, ja uskoisin, että lapsenlapsesta on mukavaa tietää, mitkä olivat hänen oman vanhempansa tärkeitä asioita nuoruuden toilailuja myöten. Kuvillekin on kiitettävästi tilaa. Loppuosan päähenkilö on sitten lapsenlapsi itse, se mitä ylpeä isovanhempi hänestä muistaa.
Tässä kirjassa on paljon suloisia ja tärkeitäkin elementtejä, mutta jokin minua jäi kovasti mietityttämään. Tarkoitus kirjassa on, että molemmat isovanhemmat täyttävät sen yhdessä, mutta kyllä minä vähän uskon, että eronneita isovanhempia on itseni lisäksi muitakin. Sitten ilmeisesti vaan jätetään toinen puoli rohkeasti kirjaamatta. Mutta täytetään kirja nyt niin tai näin, on se oikein arvokas lahja lapsenlapselle myös vähän isompanakin tutkittavaksi.