”Ei mitään armonpullia minulle. Minä olen hyvä isä.” Isiäkin voi joskus vähän väsyttää. Oululaisen Ville Rannan sarjakuvamuotoinen päiväkirja kuvaa koti-isyyden ja taiteilijuuden välimaastossa pyristelevän perheenisän elämää. Isyys ei tule helpolla, eikä asiaa auta diabetekseen sairastunut lapsi.
Kirja on ulkoasultaan hyvin luonnosmainen; sen ymmärtää olosuhteet huomioiden, teksti vain saisi olla hitusen selkeämpää. Pitkiä katkelmia on välillä raskasta lukea. Vaan on teos muutenkin raskas: ahdistus ja masennus välittyvät. Isän asema ei ole helppo, varsinkaan jos samalla pitäisi elättää itseään ja perhettä taiteilijana.
Koskettava päiväkirja kuvaa tyylikkäästi yhdenlaista perhe-elämää 2000-luvun Suomessa. Itsekin koti-isänä koin Rannan fiilikset tutuiksi, vaan en onneksi aivan joka kohdassa.