Joni Skiftesvikin kirjoja kannattaa säilöä pahan päivän varalle kirjahyllyyn. Jos joskus tulee vastaan hetki, että akuutisti lukupino on tyhjä, mutta kirja pitäisi kouraan saada, Skiftesvik on yksi niistä luotettavista valinnoista, joilla proosanpuutetta voi aina mielihyvin korjata. Otetaan nyt esimerkiksi Isäni, sankari, joka oli odottanut hyllyssä lukuvuoroaan hyvinkin pari vuotta. Mutta sitten kun siihen lopulta tartuin, olisin lukenut sen yhteen menoon, ellei yö olisi tullut väliin häiritsemään.
Taavetti Vakkuri on venäläisen santarmin äpäräpoika, joka pestautuu auttamaan jääkäreiksi Saksaan aikovia. Eletään vuotta 1915, maailmansodan aikaa, ja Suomessakin autonomian aika alkaa olla lopuillaan. Taavetti on taitava luotsi, joka pystyy ohjaamaan hyvän veneen Kemistä Perämeren halki Ruotsin puolelle. Mutta kummalla puolella Taavetti oikeastaan on, häntä koko ikänsä halvalla panneiden isäntämiesten ja heidän häntyreidensä, vaiko laillisen venäläisen esivallan?
Isäni, sankari on jännittävä romaani selviämisestä pimeällä ja karikkoisella merellä, mutta myös tarina nöyryyttämisestä ja kostosta. Taavetti Vakkuri on perheellinen mies, joka tasapainoilee rauhallisen kotielämän – vaimon ja lasten – sekä seikkailun ja näyttämisenhalun välillä. Tärkeää on omien vanhempien kunnioitus, joka toisaalta ilmenee Elinan isää ihailevina päiväkirjamerkintöinä ja toisaalta Taavetin muistoina omasta Miihkali-isästään. Isäni, sankari on sikäli erittäin onnistunut otsikko teokselle.
Joni Skiftesvik on parhaimmillaan tarkassa dialogissaan, joka toteaa, muttei turhia kaartele. Isäni, sankari onkin hyvin helposti lähestyttävä romaani, joka vetää mukaansa jo ensimmäisiltä sivuilta. Historiallista seikkailua ja merenkulkua kaipaaville Skiftesvik on jälleen kerran nappivalinta. Suosittelen.