Simo Holopainen: Isäni oli Mannerheim-ristin ritari

Suomen sotahistorian arvostetuin tunnustus lienee Mannerheim-risti ja ristin saajat ovat 1990-luvulta alkaen nauttineet suurta suosiota. Heidän vaiheensa sodassa on hyvin kattavasti kuvattu mutta se millaisia he olivat ihmisinä sodan jälkeen, on jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle. Siksi Simo Holopaisen kirjan Isäni oli Mannerheim-ristin ritari lähtökohta on kiinnostava; se lupaa ritareiden lasten ja lastenlasten kuvauksia ritari-isien luonteesta ja tavoista.

Kirjassa esitellään kymmenen ritaria. Jokaisesta kerrotaan yksityiskohtaisesti se, mitä he sodassa tekivät ja millä ansioilla heille Mannerheim-risti myönnettiin. Holopainen on myös haastatellut kunkin ritarin lasta tai lastenlasta ja haastatteluiden avulla lukijalle syntyy käsitys siitä, mitä ritarit tekivät sodan jälkeen, miten he lapsilleen sodasta kertoivat ja miten sota heihin vaikutti. Mannerheim-ristin ritarit olivat mielenkiintoinen joukko siksi, että heitä oli kenraaleista sotamiehiin ja yhtä lailla moninaisia ovat ritarien sodan jälkeiset elämät.

Kovin syvälle esiteltyjen ritareiden luonteeseen ja sodan jälkeiseen elämään kirjassa ei kuitenkaan mennä, sillä valtaosa lukujen sisällöstä käsittelee heidän sodan aikaisia tekojaan. Ehkä tähän vaikuttaa se, että ritarit eivät itse ole äänessä vaan kuva heistä muodostuu läheisen tekemien havaintojen perusteella, eikä pelkkien muistojen varassa pysty syväluotaavaa kuvausta tuottamaan. Toisaalta ritarit olivat erityisyksilöitä sodan aikana, mutta tuiki tavallisia, sodan aikana kaikki toki traumatisoituneita, isiä sodan jälkeen eikä tavallisuus ole parasta sisältöä kirjaan.

Vaikka kuvaukset ihmisistä eivät kovin syvällisiä olleetkaan, niin pidin silti nimenomaan siitä, että kirjan avulla sotasankareista aukesi näkyviin myös heidän inhimillinen puolensa ja se, miten sota vaikutti heihin ja heidän läheisiinsä ja juuri tällaisena kuvauksena Isäni oli Mannerheim-ristin ritari on arvokas.