Barbara U. Cherish, alkuperäiseltä nimeltään Bärbel Liebehenschel, syntyi Saksassa ja adoptoitiin USA:han 13-vuotiaana 1956. Maahan, jota hän rakasti jo varhain. Adoptioperhe varoitti tyttöä koskaan kertomasta kenellekään oikeasta isästään. Cherish kertoo tarinassaan lapsuudestaan, perheestään sekä varsinkin vanhempiensa lopullisesta ja karusta kohtalosta. Sanon tarkoituksella tarina, koska kirja perustuu osin kerrontaan ajalta ennen Cherishin syntymää.
Cherishin isä, hänen suuresti rakastamansa Arthur Liebehenschel, oli natsipuolueen jäsen sekä aktiivinen SS:n hallintotyöntekijä, joka myöhemmin määrättiin muun muassa Auschwitzin komendantiksi. Kirjaan liittyy fakta-aineistoa eli määräyskirjeitä, päiväkäskynomaisia tiedotteita sekä muuta kirjeenvaihtoa liittyen keskitysleirien toimintaan, vankien kohteluun ja varusteisiin sekä heillä teetettäviin pakkotöihin. Lisäksi mukana on valittuja otteita Nürnbergin oikeudenkäynnin alustavista kuulustelupöytäkirjoista. Myös isän kirjeitä on mukana valikoidusti.
Cherish itse sanoo, että hän ei kirjoittanut tätä kirjaa sekä tehnyt vuosia tutkimuksia puolustellaakseen isänsä tekoja tai vapauttaakseen tätä vastuusta. Hän halusi ymmärtää omia juuriaan, avata häpeällisen salaisuuden ja etsiä totuutta. Hän halusi tietää, oliko isällä inhimillisiä ja arvostettavia puolia lainkaan…
Koko kirjasta henkii läpi rakkaus isään, jota hän ei koskaan oppinut tuntemaan. Vanhemmat erosivat perheen nuorimmaisen eli kirjoittajan syntymän aikoihin. Isä meni naimisiin suuren rakkautensa kanssa heti, kun hän sai siihen luvan ja jätti neljä lastaan sekä heidän äitinsä. Perhe-elämä muuttui kovin erilaiseksi äidin yhä odottaessa miestään takaisin ja rakastaessa tätä. Myös lapset kaipasivat isäänsä, varsinkin kun äiti alkoi käyttäytyä välillä omalaatuisesti. Lapset joutuivatkin myöhemmin huostaanotetuiksi ja äiti päätyi mielisairaalaan ilmeisesti diagnoosilla paranoidinen skitsofrenia ja kuoli sittemmin sairaalassa, yksin.
Sen sijaan Arthur Liebehenschel toimi erilaisissa SS:n hallinnollisissa tehtävissä ja keskitysleirin komendanttina. Tästä syystä hänet sodan loputtua vangittiiin ja häntä syytettiin toiminnasta hyökkäyssodan aloittamiseksi, rauhaa vastaan tehdyistä rikoksista, sotarikoksista sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan. Oikeudenkäyntiasiakirjoja on mukana, tosin vain otteita niistä. Syytetty pyrki puolustautumaan lähes samalla tavalla kuin useat muutkin: sanomalla, että hän teki vain sen, mitä käskettiin. Lisäksi hän useaan otteeseen kieltää tietäneensä holokaustista ja juutalaisten sekä muun epätoivotun aineksen joukkomurhista muun muassa Auschwitzissa. Hän kokee itsensä syyttömäksi ja syyttää puolestaan itse komendantti Rudolf Hössiä sekä muita henkilöitä murhista ja teloituksista. Hänellä oli muutama puolestapuhujakin ja todistajia, jotka kertoivat hänen olleen oikeudenmukainen ja lempeämpi kuin edeltäjänsä, mutta se ei riittänyt. Ikävä kyllä, puolustelut eivät auttaneet ja Liebehenschel tuomittiin kuolemaan hirttämällä 1948.
Kirja on hieman sekava, osin faktaa, osin fiktiota ja Cherish pyrkii kuitenkin esittämään isänsä jotakuinkin syyttömänä. Valitettavasti tuntuu siltä, että tämä kirja on ollut kirjoittajalle lähinnä terapeuttista toimintaa itselle oman taustansa ja ajattelutapansa selkeyttämiseksi. Tähän liittyy myös melko paljon tilaa vievä kertomus matkasta Eurooppaan 1998 ja pikakäynnistä Auschwitzissa.
Kirjasta löytyy mielenkiintoista tietoa, jos tämän jaksaa lukea piittaamatta välillä hieman erikoisista mielipiteistä (”nuo yksinkertaiset, itävaltalaiset talonpojat…”) ja välillä koristellusta tai liioitellusta ilmaisutavasta. Faktaosiot ovat kiinnostavia ja valottavat natsihallinnon toimintatapoja sekä Nürnbergin oikeudenkäynnin alustavia kuulusteluja.
Suosittelen henkilöille, jotka pystyvät erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Toisaalta, tämän voi myös lukea myös romaaninomaisena erään lapsen ja nuoren selviytymistarinana sekä ajankuvana natsihallinnosta toisen maailmansodan aikana sekä välittömästi sodanjälkeisen ajan Saksasta.