Juha T. Hakala: Isän kasvatusoppi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sopivasti isänpäiväksi ilmestynyt Isän kasvatusoppi on kasvatusopas, joka on suunnattu kiireisille isille. Se on järkevä, nopealukuinen teos, joka käsittelee perusasioita selkeästi ja kiinnostavasti. Paljon kasvatusta käsittelevää kirjallisuutta lukeneille se ei tarjoa uusia oivalluksia, mutta arvelen, ettei kirjan kohderyhmä ole juuri kasvatusoppaita lukenut.

Hakalan tyyli on erinomainen, se tuo mieleen eräät vahvaa arvostusta nauttineet miesopettajat, joita minunkin koulutaipaleelleni pari osui. Sellaiset rennot, mutta jämäkät, joiden sanomisia kuuntelivat myös luokan huithapelit. Hakala näyttääkin kirjan takakannen kuvassa juuri sellaiselta tyypiltä. Arvelisin, että kirjan tyyli osuu ja uppoaa hyvin.

Kirjan sanoma on vankka. Lapset tarvitsevat paljon aikaa, rakkautta ja rajoja. Härveleitä, harrastuksia ja täyteen buukattua aikataulua vähemmän. Unohtakaa laatuaika, paras aika lapsen kanssa voi olla hyvinkin yksinkertaista ja helppoa olemista ja tavallisten asioiden tekemistä. Sivussa kritisoidaan nyky-yhteiskuntaa, jonka tehokkuus vaatii perheiltä kohtuuttomia ja ajaa helposti isät vieraantumaan perheistään.

Isän kasvatusopin lukee nopeasti, kirjan parissa menee korkeintaan pari iltaa. Toivon mukaan se herättää jonkun isän ajattelemaan asemaansa perheessä, ennen kuin on liian myöhäistä. Hakala ei kuitenkaan saarnaa tai käskytä. Isän kasvatusoppi on erinomainen lahja etenkin työssäkäyvälle isälle, jota työelämä tuntuu vetävän irti perheestä. Koti-isälle kirja tarjoaa vähemmän, mutta hyviä, isälliseen sävyyn tarjoiltuja oivalluksia kirjasta voi sittenkin poimia.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...