Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Juhani Rekola (1916-1986) teki pitkän työuran Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalaisena. Siihen aikaan ei vielä vuorotteluvapaita tunnettu, mutta aivan ilmeisesti Rekola kaipasi taukoa työelämästä ja aikaa ajatteluun, kun hän jäi virkavapaalle viimeistelemään väitöskirjaansa vuonna 1970. Heikki Hatakka siteeraakin esipuheessaan Rekolaa seuraavasti:
En voi sanoa, että elämä on ollut rikasta. Pikemminkin se on ollut harmaata arkea. Seurakuntatyö on suuressa määrin ihmisten tapaamista, ja Tukholmassa on heistä suuri osa epäonnistuneita, väsyneitä, rahattomia ja rauhattomia ihmisiä. Heidän parissaan olen viihtynyt suhteellisen hyvin. Samanaikaisesti on papinvirka kuitenkin myös yhteistyötä onnistuneempien kanssa: neuvotteluja, järjestelyjä, kokouksia, valmistuksia. Siinä en ole viihtynyt.
Tuolloin vuonna 1970 Rekola perheineen vaihtoi kokonaan maisemaa ja teki Irlantiin kolmen viikon matkan, josta Kirjapajan julkaisema päiväkirja kertoo.
Slussenin sissien ”Isä Camillo” Rekola oli myös ansioitunut kirjailija ja hengellisten kirjojen lisäksi hän kirjoitti kirjallisuus- ja kuvataideaiheisia esseitä. Irlantilainen kirjallisuus onkin yksin hänen matkapäiväkirjansa päätähdistä. Rekolan perehtyneisyys asiaan ei jää epäselväksi, kun hän pohtii muun muassa Oscar Wilden, James Joycen ja William B. Yeatsin elämää ja heidän tarinoitaan suhteessa kotimaahan ja sen historiaan.
Jos Irlanti ennestäänkin on näyttäytynyt minulle salaperäisenä ja kiehtovana saarena, niin Rekolan kirja tuo siihen kompaktisti aivan uusia ulottuvuuksia; taustalla kelttiläiset runot ja legendat, uudemmalta ajalta kokonainen kaarti tunnettuja kirjailijoita, joista neljä kirjallisuuden Nobeleilla palkittuja. Kun matkareitti kulkee monen kirjailijamuseon ja -patsaan kautta, niin rinnalle on loogista ottaa myös katsaus maan historiaan. Ja sehän on pitkä ja verinen. Rekola mainitseekin, että ”Irlannin menneisyyteen tutustuessaan on kiitollinen siitä, että Suomella on ollut humaanit naapurit.” Että näin, vaikka sodat ja kapinat on eletty täällä Pohjolassakin.
Kirjassa Rekola ottaa myös aikaa ja tilaa itselleen pohtiakseen pappeuttaan ja hengellisyyttä laajemminkin. Hän tekee usein matkaa jalan, eikä kirjan sisältö lukijallekaan ihan juosten välttämättä avaudu. Rekola ei fraaseile eikä puolustele vanhoja dogmeja – kun mies on toiminut sota-ajan pappina ja jakanut arkea elämän syrjään heittämien ruotsinsuomalaisten kanssa, elämä kenties näyttäytyy aika lailla turhasta riisuttuna ristiriitojen keskellä. On lupa kysellä, epäillä ja kyseenalaistaa – papillakin.
Oma mielenkiintonsa on myös siinä, että teksti on ennenjulkaisematonta ja ilmestyy nyt, siis 29 vuotta Rekolan kuoleman jälkeen. Monet havainnot voisivat kuitenkin täysin hyvin olla huomioita tämän päivän kirkosta Suomessa. Suosittelen kirjaa sekä pikakelauksena Irlannin historiasta ja kulttuurista että myös pohdintoihin haastavana elämästä yleensä. Tässä on tarjolla molemmat samassa paketissa. Jos jotain jäin kaipaamaan, niin karttaa perheen kulkemaa reittiä havainnollistamaan.
