Vaikka matkustelenkin paljon, en osaa pitää matkaoppaista. En koskaan muista ravintoloiden tai katujen nimiä ja pelkään, että oppaiden takia oppaissa mainitut paikat ovat turisteja täynnä. Maiden ja kaupunkien henki ei välity ravintola- ja nähtävyyslistoista vaan ihmisten luomasta tunnelmasta ja tavoista. Siksi pidänkin muistelmateoksista kuten Irlantilainen aamiainen, jossa suomalainen muuttaa Irlannin kosteille nummille ja katselee niitä suomalaisin silmin.
Kaupunki- ja maakuvauksia ovat tehneet niin huippukirjailijat kuin jokamiehen journalistit. Lukukokemuksesta tekee hienon juuri suomalaisuuden heijastuminen irlantilaisiin tapoihin, minkä takia kirjaan voi rauhassa uppoutua. Elämänmakuisessa kirjassa ei kokoajan tapahdu kaikkea, vaan luvuissa tuntee ajan hiljaisen rullaamisen ikuisessa maassa. Irlannin pikkukaupungin tavat ja kulttuuriperintö tulevat tutuksi, kuten myös mielenkiintoista faktatietoa ja historiaa. Kirjassa on myös salaisuuksia, joita on ilo lukea ja samalla vähän toivoisi, ettei niitä olisikaan näin avoimesti julkistettu.
Kirja on onnistunut, kun jo alkutaipaleella kaipaa Irlantiin, vaikkei siellä olisi käynytkään. Sitä voi haistaa sateisen vehreyden ja toivoo kokevansa ikuisen sateen, koska todellakin, Mayossa sataa aina.
Italia-friikeille suosittelen Kirsi Pihan kirjoittamaa samanhenkistä kirjaa Medicien naapurissa, joka on kuin Vespalla kruisailtu pikakierros italialaisuuteen.