Kaksi kammottavasti silvottua nuorta naista löytyy hulppeasta loft-asunnosta. Kaikki murhapaikalla viittaa siihen, että ylikomisario Camille Verhoeven on ryhmineen nyt äärimmäisten haasteiden edessä. Murhaaja on ollut huolellinen, eikä selvästikään ensimmäistä kertaa asialla. Verhoevenin tutkimukset vievät outoon suuntaan, kun hän ymmärtää, että murhaaja pyrkii jäljittelemään tunnettuja rikoskirjallisuuden klassikkomurhia. Brett Easton Ellis, James Ellroy ja niin edelleen. Montako murhaa tarvitaan, ennen kuin työ on valmis? Ja miten häikäilemätöntä ja älykästä murhaajaa jahdataan? Omat murheensa Verhoevenille aiheutuu koko ajan ympärillä pyörivästä mediasta. Ja viimeisillään raskaana olevaa Irène-vaimoakin pitäisi muistaa hoivata. Kilpajuoksu kuoleman lähettilään kanssa on armotonta.
Irène aloittaa moneen kertaan palkitun Pierre Lemaitren Verhoeven-trilogian. Kuten sarjan muutkin osat, myös Irène on hyvin brutaali ja väkivaltainen teos. Mutta karmeiden verellä ja irtojäsenillä mässäilevien kohtausten ohella Lemaitre osaa myös kirjoittaa pirullisen taitavaa ja kirjallisesti kiehtovaa jännärijuonta, joka poikkeaa monin tavoin valtavirrasta. Enempää juonta paljastamatta voi sanoa, että kirjan ratkaisukohdista löytyy vielä sellainen ylimääräinen koukku, että hyvin harvassa ovat näin erinomaiset dekkarit!
Niin – mitä juonipaljastuksiin tulee, on Verhoeven-trilogian lukeminen todellakin kannattavaa aloittaa tästä kirjasta, sen verran keskeisiä Irènen juonenkäänteitä sarjan myöhemmät osat Alex ja Camille kertailevat. Myös Verhoevenin alakuloisen hahmon ymmärtämiseen tämä kirja antaa eväitä.
Pierre Lemaitre on noussut tämän vuoden aikana isojen suosikkieni joukkoon. Dekkarikirjallisuuden ystävälle Irène ja koko Verhoeven-trilogia ovat varma valinta, ja muillekin suosittelen – tosin herkimpien lukijoiden kannattanee ihan oikeasti jättää tämä väliin.