Dan Brownin neljäs Robert Langdonista kertova romaani jatkaa aiemmista kirjoista tutulla kaavalla. Maailmalla on jälleen menossa kriisi, jossa Langdonin symboliikan tuntemusta tarvitaan kipeästi. Aikaakin on käytettävissä vain vuorokausi, ennen kuin kenties koko ihmiskunnan tuhoava katastrofi tapahtuu.
Romaanin tunnuslaukseeksi voisi nimetä Dante Alighierin lausahduksen ”helvetin pimeimmät paikat ovat varattuina niille, jotka pysyvät puolueettomina suurimpien moraalisten kriisien aikana.” Danten tuotantoon Langdon saakin tässä kirjassa uppoutua, sillä seikkailun johtolangat sijoittuvat Danten 1300-luvun alussa luoman Jumalaisen näytelmän helvetin ympärille.
Kirjan alussa Langdon herää italialaisessa sairaalassa muistinsa menettäneenä ja saa havaita jonkun haluavan kiihkeästi saada hänet hengiltä. Siitä alkaakin kilpajuoksu takaa-ajajien kanssa, ja samalla pitäisi saada selville mihin ihmeeseen hän oikein on sekaantunut. Avukseen Robert saa lääkäri Sienna Brooksin, jonka avulla salaisuuksien vyyhti alkaa avautua – ja sekoittua jälleen.
Inferno on mielestäni yksi parhaimmista Dan Brownin kirjoista, sillä juoni ei ole niin mustavalkoinen kuin aiemmissa romaaneissa. Raja hyvän ja pahan, oikean ja väärän, välillä ei ole ihan itsestäänselvä, vaan lukijakin joutuu pohtimaan omaa suhtautumistaan. Brown on ottanut juonikuvioon mukaan muitakin teemoja kuin symboliikan ja uskonnolliset elementit, sillä tässä kirjassa pohdiskellaan muun muassa ympäristöongelmia ja liikakansoitusta. Tämä on mielestäni erinomainen ratkaisu. Heikkoutena sen sijaan on turhan tiivis rakenne ja jälleen toistuva kilpajuoksu ajan kanssa. Juonesta saisi enemmän irti, jos tarinaan mahtuisi myös pysähtymisiä. Mielenkiintoinen teema kuitenkin pelastaa paljon, ja Danten helvetistä lukee mielellään, vaikka aiheeseen jo ennalta olisikin perehtynyt.