Ennen tätä kirjaa tietämykseni Ina ja Tito Collianderista oli melko ohut; olen tosin joskus hamassa nuoruudessani lukenut Titon moniosaisen omaelämäkerrallisen kirjasarjan, mutta Inasta tiesin vain puupiirroksina toteutetut enkelinkuvat. Nyt tuntui siis olevan aika syvemmälle tiedolle.
Annina Holmberg ja Olli Löytty ovat kulkeneet kirjassaan varsin perinteistä polkua: kysymys ei ole edes ”elämä ja teokset” -tyyppisestä tutkimuksesta, vaan pelkästä elämäkerrasta kummankin kuvattavansa osalta. Hyvä niin: nyt on onnistuttu keskittymään ja kuitenkin luomaan samalla houkutuksia uusille teille, kohti Inan kuvataidetta ja Titon kirjoja.
Samalla ehkä myös kohti ortodoksisen uskon perusteita, ei käännytysmielessä, vaan tässäkin tapauksessa tiedon ja elämysten etsimiseksi, sillä usko muodosti sekä Inan että Titon elämässä hyvin keskeisen osan.
On silti turha odottaa kahden uskovaisen harrasta ja tyyntä liittoa, sillä molemmat olivat perin juurin taiteilijoita, lähtöisin sekä oman lapsuudenperheen että ulkoisen historian kautta levottomista oloista. Oli itsemurhan kautta tapahtunutta kuolemaa, sotaa, köyhyyttä, nälkää, alituista muuttamista paikasta toiseen.
Jos sattuu olemaan lukenut Titon ankarahkoa kirjaa ortodoksisesta uskonopista – hänhän oli pappisseminaarin kasvatti – on ehkä vaikea uskoa, että hän oli myös nuoruudessaan kosmopoliitti, joka rahanpuutteessa lauloi kapakassa ruokapalkalla pitkin Eurooppaa. Jonkinlainen levottomuus seurasi pariskuntaa pitkälle vanhuuden vuosiin asti.
Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa, sillä siitä löytyy todellakin syvällistä luettavaa sekä kuvataiteesta, kirjallisuudesta että ortodoksisuudesta kiinnostuneille.