Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Järjestyksessä 17. kesäparalympialaiset vietettiin 28.8.–8.9.2024. Urheilujuhla näkyi myös kirjajulkaisuissa, sillä englanniksi on ilmestynyt useampi vammaisurheilijan muistelma. Näistä luettavaksi valikoitui ensimmäisenä Anne Wafula Striken In my dreams I dance, joka julkaistiin alunperin vuonna 2010, mutta josta on nyt ilmestynyt uudistunut painos.
Strike on brittiläinen ratakelaaja ja tunnettu vammaisoikeuksien puolestapuhuja, joka on alun perin kotoisin Keniasta. Strike syntyi vuonna 1969 ja sairastui pienenä polioon, mikä halvaannutti hänet vyötäröstä alaspäin. Ongelmia eivät aiheuttanut vain fyysiset rajoitteet, vaan myös maaseudun ihmisten asenteet: kirottu lapsi tuo huonoa onnea koko kylälle. Turvallisuussyistä perheen piti muuttaa Nairobiin, mutta toisaalta se myös avasi monia ovia. Pelastusarmeijan ylläpitämä koulu vammaisille lapsille antoi pehmeän alun opintielle, mutta suurin vaikutin Striken elämässä oli selkeästi hän isänsä vankkumaton kannustus ja usko koulutuksen voimaan.
Niin ikään ystävyyden voima puskee esille Striken muistelmissa. Vaikka vammaisten ihmisten mahdollisuudet pärjätä Keniassa eivät aina ole kaksiset, kannustava ilmapiiri ei sittenkään ole sellainen harvinaisuus kuin voisi kuvitella. Yllättävänä tietona Strike mainitsee pyörätuolien puutteen. Laadukkaita apuvälineitä on Keniassa vähänlaisesti tarjolla; Strike joutui käyttämään kivuliaita ja kömpelöitä jalkatukia ja kainalosauvoja. Vasta myöhemmin, avioiduttuaan brittiläisen aviomiehensä kanssa, Strike pääsi sinuiksi pyörätuolin kanssa, joka on länsimaissa niin itsestäänselvä.
Muutto vauraaseen maahan ei kuitenkaan muuten ollut sellainen positiivinen elämänmuutos kuin voisi kuvitella. Keniassa Strike oli suorittanut yliopistotutkinnon ensimmäisenä suvussaan ja saanut arvostetun opettajan paikan. Uudessa maassa koko elämä piti rakentaa alusta asti uudelleen.
Strike kertoo koskettavasti muutoksesta ja ennen kaikkea siitä kaikkein suurimmasta, eli äitiydestä, jonka piti olla hänelle mahdoton.
Kiinnostavaa kyllä, urheilu kuitenkin astui kuvioihin verrattain myöhään. Nuoruudessaan Strike ei seurannut urheilua lainkaan, ja jopa paraolympialaisista hän kuuli vasta aloittaessaan ratakelaamisen kolmikymppisenä. Sekin alkoi pikemminkin laihdutuskeinona kuin pyrkimyksenä kilpaurheiluun, mutta vauhdin hurma vei naisen nopeasti mukanaan. Ei enää kamppailuja pysytellä muiden tahdissa, vaan mennä muita nopeammin! Ateenan paraolympialaiset 2004 oli Strikelle käännekohta, josta lopulta aukeni myös väylä auttaa muita vammaisia.
Tähän uusittuun painokseen on lisätty viisi lukua, jossa Strike kertoo urheilu-uransa jälkeisistä vuosistaan ja vammaisaktivismistaan, niin urheilun kuin muidenkin yhteiskunnallisten kysymysten parissa. Matka Haitiin osoittaa miten epäinhimillisissä oloissa ja halveksittuina vammaiset joutuvat parhimmillaan pärjäämään. Toisaalta Iso-Britannian kaltaisessa vauraassa maassa on myös vakavia ongelmia vammaisten kohtaamisessa; Striken kertoma intiiimi esimerkki tästä tulee varmasti monille vammattomille ikävänä yllätyksenä. Kiinnostavaa oli myös lukea miten Covid-pandemia on vaikuttanut vammaisyhteisössä. Monin paikoin vammaisten oikeuksissa ja yleisissä asenteissa on otettu takapakkia, joten asioiden esilleottamiselle on taatusti tarvetta jatkossakin.
Koskettavat muistelmat kieltämättä; In my dreams I dance näyttää, kuinka henkilökohtaisista vastoinkäymisistä voi parhaimmillaan nousta muutoksen ja vaikuttamisen voima – kunhan yhteiskunta antaa siihen mahdollisuuden.