Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vladimir Leninin Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheena on kommunistijohtajan vuonna 1916 julkaisema pamfletti.
Tämä kirja kirjoitettiin Venäjän keisarikunnan sensuurin alla, joten Lenin ei voinut avoimesti puhua vallankumouksesta tai porvareiden murskaamisesta. Monet sosialistit suosittelivat tätä kirjaa, jos haluaa ymmärtää, miksi kapitalismi on kamalaa. Aiempi Leninin kirja ei kyllä vakuuttanut, vaikka sitäkin pidetään kommunismin merkkiteoksena.
Leninin teesi tässä kirjassa on, että kapitalistinen järjestelmä tarvitsee ikuista kasvua ylläpitääkseen itseään. Tämä kasvu tarkoittaa uusien markkinoiden luomista keinolla millä hyvänsä, jolloin yritykset tekevät sopimuksia valtioiden kanssa saadakseen lisää ”markkina-alueita”.
Tämä tarkoittaa käytännössä, että modernien länsimaisten suurvaltojen imperiumit pyörivät kapitalismin voimalla.
Leninin mukaan tämä ”uusi” imperialismi ei tarkoita aina kirjaimellista maiden valloittamista ja liittämistä johonkin valtavaan imperiumiin, vaan oikeastaan uusien maa-alueiden liittämistä kansainväliseen finanssiverkostoon. Tätä finanssiverkostoa ylläpitävät jättiläismäiset länsimaalaiset pankkikonglomeraatit, jotka haalivat niin paljon pääomaa, että niillä on oikeastaan enemmän valtaa kuin itse imperiumien hallituksilla.
Nyt ainakin ymmärrän, miksi sosialistit suosittelevat tätä kirjaa. Lenin ennusti vuonna 1916 globalisaation. Kirja kuvaa todella hyvin yritysten historiaa, jossa menestyäkseen vapailla markkinoilla jotkut yritykset alkoivat muodostaa kartelleja tai fuusioitua keskenään, muodostaen kansainvälisiä suuryrityksiä.
Nämä valtavat korporaatiot sitten ottavat lainaa, myöntävät niitä toisille toimijoille ja ostavat yrityksien osakkeita. Syntyy finanssiverkosto, jota kutsumme pörssikaupaksi, jossa jotkut toimijat alkavat haalimaan lainoja tuhansilta yrityksiltä ja valtioita. Syntyy moniportainen riippuvuuksien verkosto, joka pakottaa pankit ja suuryritykset käyttämään kaikki resurssit ylläpitääkseen oman ja kumppaniensa menestyksen. Keinoihin kuuluu monopolisopimukset valtioiden kanssa, sotien, löytöretkien ja tieteellisteknologisten tutkimusten rahoittaminen.
Samalla vapaa kauppa lakkaa olemasta vapaata ja muuttuukin vain muutaman jättiläismäisen suuryrityksen globaaliksi kilpailuksi siitä, kuka saa haalittua eniten pääomaa osakkeenomistajille. Koko maailma muuttuu vähitellen kapean eliitin omistamaksi leikkikentäksi, jossa kansallisvaltioitten vapaudet alkavat murentua.
Koska maapallossa kaikki maat mitä voitiin ”löytää” on jo löydetty ja valloitettu, jäljelle jäävät jo itsenäisten valtioiden pilkkominen pienemmiksi osiksi, jotta erilaiset yritykset saavat hallintaan niissä olevat markkinat. Lenin tarkoitti tietenkin omassa ajassaan Afrikan ja Lähi-Idän uusjakoja, mutta mieleeni tulevat nyky-Syyria, mutta myöskin Ukraina.
Syyriassa esimerkiksi Venäjä, USA, Israel ja Turkki eivät halua luopua valloitetuista syyrialaisista maakunnista, jotka oli ”vapautettu” sisällissodan aikana. On jopa ennustettu, että Syyria hajotetaan kuin Saksa toisen maailmansodan jälkeen.
Lenin kirjoitti sata vuotta sitten prosessista, jota monet, riippuen poliittisesta suuntauksesta kutsuvat globalismiksi, globalisaatioksi, uusimperialismiksi tai uusliberalismiksi. Kirjailijan kuvaus on aika yksityiskohtainen ja perustuu sen ajan taloustutkimuksiin, joita kirjailija jaksaa muistuttaa ovat pääosin ”porvarien tutkimuksista”.
Lenin korostaakin tässä kirjassa useita kertoja, miten hänen teoriansa perustuu liberaalien ja konservatiivien taloustutkimuksiin, eikä jonkun marxilaisen sosiologin horinoihin.
Suurin ongelma tässä kirjassa on että Neuvostoliitto, ”Työläisten paratiisi”, jonka Lenin perusti, ei ollut mikään rauhan valtio, vaan myöskin imperiumi. Tämä tarkoittaa että kapitalismi ei ole ainoa järjestelmä, joka voi sortua imperialismiin. Mutta jos palaamme itse kirjaan ja analysoimme sen puhtaasti sisällön kautta, suurin ongelma on Leninin tapa haukkua demareita ja vasemmistoliberaaleja kaikilla 1800-luvun marxilaisilla haukkumasanoilla, mitä oli.
Sen sijaan, että tässä kirjassa keskityttäisiin puhtaasti teoretisoimaan kapitalismin evoluutiosta, kirjailija kuluttaa aikaansa haukkuakseen sen ajan politiikkoja ja tutkijoita, jotka historia on pääosin unohtanut. Suurin kritiikki kohdistuu demareihin, jotka kirjailijan mukaan alkoivat ajaa ”hyväntahtoista imperialismia”, jossa valloitettujen maitten ryöstöllä rahoitetaan alusmaan hyvinvointivaltiota.
Leninin mukaan tällainen järjestys on moraalitonta kolonisoituja kansoja kohtaan ja lyhytikäistä, koska marxilaisen teorian mukaan kapitalismi on itsetuhoisa. Jossain vaiheessa kansainväliset markkinat ylikuumenevat ja syntyy pörssiromahdus, jolloin hyvinvointivaltion kustantaminen käy hankalaksi.
Ihmiskasvoinen imperialismi ei voi toimia, koska jokaisen imperiumin tarvitsee luoda uusia markkinoita, jolloin näiden on ryhdyttävä sotimaan itsenäisiä valtioita vastaan tai sitten toisia imperiumeja vastaan, jolloin maailmansotia syttyy.
Kun otetaan pois epäammattimaiset haukkumiset, nimittelyt ja kirjailijan myöhempi tekopyhyys Neuvostoliiton imperiumin perustamisessa, tämä on uskottava teoria kuvaamaan nykymaailmaa, jossa sotaisimmat valtiot ovat kapitalistisia. Leninin uskottavuus amatööritaloustieteilijänä ilmeneekin siinä, että nykyään maailman väestön rikkain prosentti sai viimevuotisesta maailmanlaajuisesta vaurauden lisäyksestä 82 prosenttia itselleen, kun taas maailman väestön köyhemmälle puoliskolle ei kertynyt lisäyksestä mitään. Sitten tietenkin viime viikolla saimme kokea täällä Suomessa, miten paljon suurilla yrityksillä on valtaa määritellä, miten paljon tukea valtio niille antaa.
Tämä kirja kelpaa mielestäni kaikille, koska se kirjoitettiin keisarillisen Venäjän sensuurin alla. Tämä tarkoittaa, että Lenin ei voinut argumentoida kommunismin puolesta, joten lukijalle jää itse pohdittavaksi, pitäisikö tälle maailmanjärjestelmälle tehdä jotain ja mitä.