Helen Macdonald: Iltalentoja

Iltalentoja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olen hieman myöhäisherännäinen, mitä Helen Macdonaldiin tulee. Luin Macdonaldin vuonna 2015 ilmestyneen ja monesti palkitun esikoisteoksen H niin kuin haukka alkuvuodesta. Se teki sen verran suuren vaikutuksen, että uutuus Iltalentoja piti ehdottomasti lukea.

Uusi kirja on lavea esseekokoelma, joka koostuu yli 40 kirjoituksesta. Kun teoksella on kuitenkin mittaa vain kolmisensataa sivua, osa teksteistä on aika lyhyitä ja muistuttaa enemmän kolumneja. Lehtijuttuja nämä pääosin ovatkin, osa lyhyempiä ja osa sitten pidempiä ja perusteellisempia. Kokonaisuus on kuitenkin varsin tasapainoinen, mitä nyt jonkin verran on toistoa havaittavissa.

Macdonald itse kuvailee kokoelmaa eräänlaiseksi Wunderkammeriksi, joka on täynnä outoja asioita ja pohdintaa ihmeen olemuksesta. Kaikki kirjoitukset käsittelevät tavalla tai toisella ihmisen ja luonnon suhdetta ja erityisessa asemassa ovat linnut ja englantilainen näkökulma ylipäänsä.

Kokoelmaan mahtuu monta todella mielenkiintoista kirjoitusta. Nostan tässä nyt esiin joitain suosikkejani. ”Joutsenten laskenta” kertoo, kuinka Macdonald osallistui eräänä kesänä Thamesin joutsenten laskentaan. Se on seremonia, jossa lasketaan Thamesin yläjuoksun joutsenet ja merkitään, mitkä linnuista kuuluvat kuningattarelle ja mitkä puolestaan viininmyyjien ja värjärien killoille. Tähän englantilaiseen perinteeseen kytkeytyy oivallisesti Brexit-äänestys ja brittiläinen nationalismi: aikoinaan huhuttiin juutalaisten uhkaavan kruunun joutsenia, nykyään roskalehdet tiedottavat maahanmuuttajien grillaavan joutsenia.

”Kasvattikäki” kertoo paitsi käestä, myös kansakunnan puolustuksen ja vakoilun yhteyksistä lintujen tarkkailuun ja käkiin. Mielenkiintoinen yhteys löytyy miehestä nimeltä Maxwell Knight, jonka kirjoittaman kirjan A Cuckoo in the House Macdonald luki lapsena. Siinä Knight kertoo käenpoikasen kasvattamisesta. Kirja saa kuitenkin uusia sävyjä kun oivaltaa, että Knight on James Bondin M:n esikuva, brittiläisen MI5-tiedusteluorganisaation upseeri, joka johti vastavakoilua. Samaa tematiikkaa haudutellaan kolmen peräkkäisen kirjoituksen verran.

Nimiteksti, ”Iltalentoja”, kertoo tervapääskyistä. Tervapääsky on yksi kiinnostavimmista linnuista, koska se viettää lähes koko elämänsä lennossa. Kun tervapääskyn poikanen lähtee ensimmäisen kerran pesästä, se ei sen jälkeen kosketa maata muutamaan vuoteen. Pesätarpeetkin linnut keräävät ilmasta.

”Oireellista” kuvaa migreeniä, josta Macdonald kärsii. Migreenikohtauksia edeltävät aina tietyt oireet. Vaikka oireet ovat tutut ja Macdonaldin on helppo luetella ne, päänsärkykohtaukset tulevat sittenkin aina yllätyksenä. Miksi Macdonaldin on mahdotonta huomata olevansa keskellä migreenikohtauksen esioireita? Tämä kytkeytyy tyylikkäästi nykyiseen ilmastohätätilaamme. Olemme keskellä irrallisilta vaikuttavia oireita, joita vain kieltäydymme näkemästä, vaikka tiedämme olevamme pulassa. Kirjoitus loppuu kuitenkin toiveikkaasti:

Samoin kuin migreenin vaivaamien aivojen rakenteita voi muuttaa, vaikka emme olisikaan uskoa sitä todeksi, voidaan myös maailman rakenteita muuttaa, vaikka se tuntuukin olevan täysin riippuvainen fossiilisista polttoaineista ja loputtomasta talouskasvusta. Voimme tarttua toimiin, jotka tuntuvat mahdottomilta ja hyödyttömiltä, mutta jotka ovat juuri sitä, mitä nyt ehdottomasti tarvitaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...