Petja Lähde: Ilon kaava

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ilon kaava oli minulle ensimmäinen Petja Lähteen kirja. Eikä olleenkaan huono valinta. Teksti kulkee kuin juna ja junassa mennään osa matkaa.

Tarina kertoo Päiviö ja Pyy Salosta. Jo nimet ovat niin hauska juttu, että se taisi olla se vahvin juttu, miksi kirjaan tartuin. Heti ensimmäisellä sivulla selviää, että poikien äiti oli ollut Päiviö Pyysalo -fani. Isä häipyi sen siliän tien Hailuotoon lossivahdiksi.

Kaksi veljestä, kaksoset, joista toinen, Pyy, on kuolemansairas. Päiviön tehtävä on kertoa se veljelleen. Ei mikään ihan helpoin tehtävä. He lähtevät isänsä luo, jota eivät ole nähneet, eivät kuulleet juuri mitään. On tiedossa vain paikka, missä isä voisi olla ja sinne mennään, Hailuotoon. Veljekset, vaikka ovat kaksosia, ovat täysin erilaiset, erilaisen elämän eläneet, mutta silti se yhteys on voimakas. Päiviö on se, joka kokee olevansa se, jonka täytyy huolehtia Pyystä.

Kirjaa on ihana lukea, sen teksti on rikasta ja raikasta. Se matka, joka tehdään ja mitä kaikkea siinä tapahtuu. Se on välillä hauskaa, toisaalta ei. Koko ajan se tunne lukijalla, kun tietää, miten Pyyn käy, vaikka Pyy ei sitä vielä tiedä. Miten Päiviö sen saa kerrottua ja ehtiikö nähdä isänsä.

Tarina on kerrottu aiemmin jo teatterissa; näytelmänä tämä on ollut nimellä Onnellinen veli. Kun katselin kuvia esityksestä, ymmärsin heti, mistä kohtauksesta mikäkin kuva oli.

Ilon lähde on hieno tarina. Siinä olevat dialogit ovat herkullista luettavaa, vaikka usein on pala kurkussa. Se jättää jäljen ja joskus luen kirjan uudestaan.

”Mitä surullisempi tarina, sitä onnellisempi loppu. Tähän asti Päiviö kestää vauhdissa, mutta sitten itku ohittaa, eikä sitä allergialla selitetä. Päiviö painaa päätä lyhyemmän Pyyn rintaansa. Keinuvat siinä, eriparikaksoset, kuin uljas susi ja kapinen kettu helteen helliessä. Päiviölle suotiin vahva rakenne ja symmetriset kasvot aristokraattisine nenineen. Pyy kasattiin linnunluista hauraine jalkoineen ja ohuine käsineen.”

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...