Marinke Slump (toim.): Iloa virkkaukseen : 30 värikästä virkkausohjetta

Iloa virkkaukseen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuluneena syyskautena on ilmestynyt ilahduttavan paljon käsityökirjoja, ja tällä linjalla jatkaa käsityöbloggarina ja ­suunnittelijana toimivan Marinke Slumpin kokoama kirja Iloa virkkaukseen. Se sisältää 30 värikästä mallia, joiden ohjenuorana on ollut 1960-­ ja 1970­-lukujen boheemityyli. Mukana ovat osiot sekä kodinsisustusmalleille että asusteille.

Mukana on enimmäkseen niitä normaaleja virkkaustöitä, eli peittoja, tyynyjä ja huiveja sekä erilaisia koriste­-esineitä ja pieniä asusteita. Värit ovat kirkkaita, osittain jopa räikeitä, mutta suurimmassa osassa malleja niitä on yhdistelty melko taitavasti, ja ainahan silmää häiritsevät sävyt voi muuttaa – onhan luovuus värien käytössä yksi keskeisiä käsityön viehätyksiä.

Lankasuosituksia ei ole annettu, ainoastaan virkkaustiheys ja koukun koko, ja niitäkin voi monissa malleissa muuttaa lopputuloksen kärsimättä. Ohjeille on annettu vaikeusluokitus, joka lienee vähän viitteellinen: esimerkiksi perin helpon oloinen isosta isoäidinneliöstä muodostettu tyyny oli sijoitettu keski­vaikeiden luokkaan. Mutta parempi tietysti näin päin ainakin kokemat­toman virkkaajan kannalta. Kirjan lopussa on vielä laajahko perustekniikoiden opastusosa.

Mitään aivan ennenkuulumattoman uutta Iloa virkkaukseen ei lajityyppiinsä tuo, mutta muutama malli oli oikein herkullinen. ­ Olen vain jäänyt odotte­lemaan uutta kotimaista virkkauskirjaa, jotta saataisiin seuraa Molla Millsin supersuosituille teoksille. Koskahan sellaisen saamme?

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...