Tomi Kontion kuudes runokokoelma kertoo rakkaudesta. Runot ovat avoimia, ja monesti asetelmana on rakkaan puhutteleminen. Millaisena toisen näkee ja tuntee.
Runot ovat jaettu viiteen osaan. Niistä ensimmäisessä, toisessa ja neljännessä tekstit sekä säkeet ovat lyhyitä, kun taas viides on enemmän proosamaista. Kolmas osa poikkeaa muista paljon, sillä ilmaisu on aforismimaista, ja lihavoidut sanat muodostavat oman runonsa runon sisällä.
Valo on vahvasti läsnä. Sen voi tuntea sielussaan, nähdä toisesta ihmisestä, se voi taittua, olla suora tai heijastuma. Koen runojen minän monesti sekä tilanteessa vahvasti läsnä olevaksi että havainnoijaksi.
Tekstit saattavat ensilukemalta vaikuttaa yksinkertaisilta, mutta useampi lukukerta tuo paljon uutta, ja taitava sanojen käyttö pääsee oikeuksiinsa. Sanojen kaksoismerkitykset tuovat runoihin uusia tasoja. Myös sanaleikittely nousee vahvasti esiin: ”Olet antanut vuoteesi minulle / vuotesi minulle.”
Ilman nimeä olisit valoa on kaunis ja elämänjanoinen runokokoelma.
Aurinko on kuun kyljessä
sinä minun kyljessä
sinun suusi suutelee
valoläikkiä kasvoilleni.