Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kapitalismiin kuuluu, että toisilla on paljon ja toisilla ei ole mitään. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. 1900-luvun aikana vähitellen tapahtuneessa yhteiskunnan seksuaalisessa liberalisoitumisessa kapitalismin lait alkavat päteä myös seksiin ja seksuaalisuuteen. Joillekin kumppaneita riittää, jotkut joutuvat olemaan yksin. Timo Hännikäisen esseeekokoelma Ilman on raadollisen henkilökohtainen ahdistuksenpurkaus nuorelta mieheltä, joka on joutunut suurimman osan elämästään elämään vastoin tahtoaan selibaatissa.
Timo Hännikäinen on aidon turhautunut yhteiskunnan läpierotisoitumiseen sekä vallalla olevaan pariutumiskulttuuriin, joissa odotukset ja todellisuus vain harvoin kohtaavat. Hän piiskaa kiukkuisesti sekä naisia — feministit saavat erityisen kovan ripityksen — että myös miehiä, alfaurosidiootteja. Hännikäinen pohtii myös monelta näkökannalta erilaisia parisuhde- ja perhemalleja yksinelämistäkään unohtamatta. Kuitenkin paljaimmillaan ja syvimmillään Hännikäinen on kirjoittaessaan omista kokemuksistaan seksin ja seksittömyyden sekä näiden lieveilmiöiden maailmassa.
Hännikäisen esseekokoelma olisi helppo ohittaa turhautuneen nuoren miehen julkisuudenhakuisena tahallisena provokaationa, mitä Ilman varmasti osittain myös onkin — tämän Hännikäinen myös kirjan lopussa avoimesti tunnustaa. Kuitenkin, vaikka välillä Hännikäisen inhorealismi ja kyynisyys sekä toisaalta hieman kärjistetyn poleemiset yleistykset ja johtopäätökset tekevätkin lukemisesta jopa hieman epämukavan kokemuksen, on Hännikäisen näkökulmassa ja ajatuksissa myös totuuden siemeniä. Emme me elä kauniissa yhteiskunnassa, jossa kaikilla olisi yhtä hyvä olla. Miksi siis sitä pitäisi aina niin kovin kauniisti kuvailla?
